Categories
Historia

Einsteinin pasifismi

AlbertEinstein
Photo by Yousuf Karsh.

Albert Einstein suhtautui jo lapsena vastenmielisesti kaikkea pakkoa vastaan. Hän ei halunut sotilaaksi eikä edes leikkiä sotilasta. Kerran paraatia seuratessaan hänelle sanottiin, että myöhemmin hän saisi itsekin marssia mukana, mutta hän oli todellut vanhemmilleen: “Kun minusta aikanaan tulee iso, en halua silloin kuulua noihin ihmisparkoihin.”

Kuusitoistavuotiaana Einstein luopui Wurttembergin kansalaisuudesta välttääkseen asepalveluksen suorittamisen ja protestoidakseen saksalaisen kulttuurin kasvavaa militarisaatiota. Hän eli nelisen vuotta ilman kansalaisuutta, kunnes haki Sveitsin kansalaiseksi vuonna 1899. Vuonna 1914 Einstein otti käytännön syistä Saksan kansalaisuuden takaisin. Hän piti suhdettaan valtioon liikeasiana, samaan tapaan kuin suhdettaan henkivakuutukseen.

Ensimmäisen maailmansodan alkaminen sai Einsteinin tajuamaan, että pasifismi ja kansalinvälisyys erottivat hänen oman ajattelunsa useimpien muiden ihmisten poliittisista näkemyksistä. Kirjeessään Romain Rollandille hän kertoi pelkäävänsä, että Euroopan “kolmensadan vuoden uuttera kulttuurityö on johtanut ainoastaan uskonnollisesta hulluudesta kansalliseen hulluuteen.”

“Einsteinin pasifismi oli luonteeltaan paremminkin vaistomaista kuin harkittua tai perittyä”, kirjoittaa Einsteinin elämänkerran laatinut Albrecht Fölsing. “Hänen inhonsa väkivaltaa ja kaikkea sotilaallista kohtaan ei tarvinnut mitään perusteita, se oli yhtä luonnollista kuin ilma, jota hän hengitti tai ajattelun aiheuttama nautinto.” Tämä inho ei koskenut pelkästään aseita, vaan kaikkea muutakin mihin liittyi valtakamppailua ja kilpailua, kuten urheilua ja shakkia.

Vuonna 1915 kirjoittamaansa Näkemykseni sodasta -artikkeliin hän tiivisti sodanvastaiset mielipiteensä. Siinä hän hylkäsi johdonmukaisesti kaikki sodan muodot ja vaati uutta poliittista järjestystä. “Kaikkien aikojen jaloimmat mielet ovat olleet yhtä mieltä, että sota kuuluu inhimillisen kehityksen pahimpiin vihollisiin ja että sen ehkäisemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen.”

Einsteinin mukaan isänmaallisuus oli kansalaisille jonkinlainen tunteenomainen temppeli, joka “kätkee sisäänsä eläimellisen vihan ja joukkomurhan moraaliset tarveaineet, jotka hän ottaa sodan syttyessä tottelevaisesti esiin käyttääkseen niitä hyväkseen.” Hän kehotti ihmisiä pystyttämään tämän isänmaallisen alttarin tilalle pianon tai kirjahyllyn.

Erityisesti 1930 -luvun alku oli Einsteinille intensiivistä omistautumista pasifismille. Hän vastusti yleistä asevelvollisuutta ja kirjoitti mm. Suomen puolustusministeri Niukkaselle kirjeitä vaatien aseistakieltäytyjä Pekurisen vapauttamista (kirjeet luettavissa suomeksi täältä). Vuonna 1932 hän pohti sodan ja rauhan kysymyksiä laajassa kirjeenvaihdossa Sigmund Freudin kanssa. Kirjeet koottiin vuotta myöhemmin kirjaksi, joka on sittemmin julkaistu myös suomeksi.

Samoilta ajoilta on peräisin hänen kuuluisa “kahden prosentin puheensa“, jossa hän laskelmoi, että jos kaksikin prosenttia asevelvollisista kieltäytyisivät palveluksesta, järjestelmä kaatuisi, koska valtiot eivät voi laittaa niin isoa joukkoa vankilaan.

Natsien valtaannousulla ja Hitlerin häikäilemättömyydellä oli dramaattisia vaikutuksia myös Einsteinin elämään ja mielipiteisiin. Hän muutti pois Saksasta ja luopui nyt jo toistamiseen Saksan kansalaisuudesta. Kun kolmea vuotta aiemmin hän olisi “mieluummin antanut hakata itsensä palasiksi” kuin suorittanut asepalveluksen, nyt sävy oli toinen, kun belgialaiset aseistakieltäytyjät pyysivät häneltä moraalista tukea. “Belgialaisena minä en kieltäytyisi nykyolosuhteissa asepalveluksesta, vaan suostuisin siihen mielelläni uskoen niin auttavani eurooppalaisen kulttuurin pelastumista.”

Einsteinin itsensä mieleästä hän ei ollut kääntänyt takkiaan, vaan perusteli puheitaan poliittisen tilanteen muuttumisella. “Olen nykyisin sama tulisieluinen pasifisti kuin aikaisemminkin”, hän puolustautui. “Uskon kuitenkin, että aseistakieltäytymistä voi suositella taistelukeinoiksi Euroopassa vasta sitten, kun aggressioon taipuvaisten diktatuurien demokraattisiin maihin kohdistama uhka on kadonnut.”

Kovin kolaus Einsteinin pasifismille oli kuitenkin vasta edessä. Vuoden 1938 lopussa italialaiset ja saksalaiset ydinfyysikot onnistuivat (italialaiset onnistuivat ensin, muuteivät huomanneet sitä) halkaisemaan uraaniatomin ytimen. Fyysikkopiireissä pystyttiin nopeasti laskemaan, mihin tämä saattaa johtaa. Erityisesti Saksasta Amerikkaan paenneet fyysikot olivat tilanteesta huolestuneita.

Elokuussa 1939 Einstein saneli Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Rooseveltille osoitetun kirjeen, jossa kerrottiin ydinpommin valmistamisen olevan mahdollista ja että Yhdysvaltain kannattaisi valmistaa sellainen ennen kuin natsit sen tekevät.

Ohessa pätkä dokumentistä, joka antaa ymmärtää että Einsteinin kirjeellä saattoi olla ratkaiseva merkitys päätöksessä aloittaa ydinpommin valmistamiseen ja pudottamiseen johtanut Manhattan projekti .

Elämänkertakirjoittaja Fölsing on eri mieltä: “Einsteinin toimilla – ensimmäinen kirje mukaan lukien – ei ollut suurtakaan vaikutusta tapahtumien kulkuun.” Fölsingiin mukaan useimmat Manhattan-projektia tutkineet historoitsijat ovat päätyneet samaan tulokseen.

Einsteinistä tuli Yhdysvaltojen kansalainen 30.10.1940. Roosevelt pyysi häntä mukaan Manhattan projektia edeltävän valiokunnan jäseneksi, mutta Einstein kieltäytyi syytä kertomatta. Itse Manhattan projekti alkoi käytännössä samaan aikaan kun Yhdysvallat liittyi sotaan. Einsteiniä ei pyydetty mukaan tähän kaikkien aikojen valtavimpaan tieteellis-tekniseen hankkeeseen, sillä FBI ja Armeijan turvallisuuspalvelun mukaan hän radikaalin taustansa takia turvalisuusriski. Fyysikkona häntä tarvittiin siinä vain ohimennen.

Sen sijaan Einstein osallistui sotaponnisteluihin auttamalla selvittämällä ongelmia, jotka liittyivät torpedojen optimaaliseen räjäytykseen, sekä kirjoittamalla uudestaan käsin vuoden 1905 suhteellisuusteoria-artikkelinsa (jonka alkuperäisen version hän oli heittänyt pois heti kun se julkaistiin lehdessä) ja tarjoamalla käsikirjoituksen huutokaupattavaksi sotaoblikaatioiden hyväksi.

Syynä sotaponniteluiden tukemiseen Einstein huomautti, että saksalaiset olivat tietoisesti käyttäneet hyväkseen muiden inhimillisyyttä valmistellakseen viimeisintä ja raskainta rikostaan ihmiskuntaa vastaan. Hän ei katunut tukeaan vaikka toistikin useassa yhteydessä, ettei olisi “osallistunut Pandoran lippaan avaamiseen” jos olisi tiennyt, etteivät saksalaset ehdi valmistamaan ydinpommia.

Sodan jälkeen hän julisti tavoitteenaan olevan sotien täydellinen lopettaminen. The New York Timesin haastattelussa 15.9.1945 hän totesi, että “kulttuuri ja ihmisrotu voidaan pelastaa ainoastaan luomalla maailmanhallitus, jonka lait takaavat kansakuntien turvallisuuden. Uudet sodat ovat väistämättömäiä niin kauan kuin itsenäiset valtiota jatkavat varusteluaan ja pitävät varustelun salassa.”

Einsteinin julisti, että vain maailmanhallituksella tulisi olla oikeus aseiden käyttöön, ydinaseet mukaan luken.

Kun Yhdysvaltain presidentti ilmoitti vetypommin kehittelyn onnistumisesta, Einstein kritisoi projektia vahvoin sanakääntein ensimmäisessä televisioesiintymisessään. The New York Post julkaisi seuraavana päivänä koko sivun laajuisen otsikon: “Einstein varoittaa maailmaa: kieltäkää vetypommi tai tuhoudutte!”

Maailmanlaajuinen lehdistö seurasi esimerkkiä, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Kilpavarustelu jatku “ilmeisen pakonomaiseen” tapaan, kuten Einstein oli vakuuttunut.

Einstein jatkoi ydinvarustelun vastaista taisteluaan kuolemaansa asti, Fölsingin mukaan yhtä sitkeästi kuin tieteellisiä ponnistelujaan.

Bertrand Russell pyysi häntä helmikuussa 1955 tekemään selväksi suurelle yleisölle ja maailman hallituksille, ettei ydinsodassa olisi enää voittajia ja voitettuja, vaan seurauksena olisi täydellinen katastrofi. Miehet päättivät laatia vetoomuksen, joka tunnetaan nykyisin nimellä Russell-Einstein manifesti. Einstein allekirjoitti vetoomuksen 11.4.1955 ja lähetti sen Russelille. Se oli hänen viimeinen kirjeensä. Russellin saadessa kirjeen Einstein oli jo kuollut.

Lähdeteenä on käytetty Albrecht Fölsingin kirjaa Albert Einstein – Elämänkerta, suomentanut Seppo Hyrkäs, Terra Cognita 2000, Helsinki. ISBN 952-5202-27-5. Sama kirjoitus tarkoilla lähdeviitteillä (doc).

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.