Baltian laulava vallankumous 1987-91, osa 1/2

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puolesta -lehdessä 5/2016 ja tullaan julkaisemaan ensi vuonna ilmestyvässä, Liken kustantamassa Kertomuksia Rohkeudesta -kirjassa.

Mikäli haluamme laittaa viime vuosisadan väkivallattomat kampanjat tärkeysjärjestykseen, vuoden 1989 vallankumoukset, eli Itä-Euroopan siirtyminen monipuoluejärjestelmään vuosina 1989-1991 ja Neuvostoliiton hajoaminen jouluna 1991, ansaitsevat ehdottomasti paikkansa listan kärkipäässä. Näinä vuosina järjestettiin ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin parlamenttivaalit paitsi kaikissa Itä-Euroopan itsenäisissä, myös Neuvostoliittoon tai Jugoslaviaan aiemmin kuuluneissa valtioissa. Gorbatšovin uudistuksilla, Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudella, kilpavarustelulla, neuvostojärjestelmän taloudellisella ja moraalisella konkurssilla, jopa Suomen televisiolla oli kaikilla roolinsa muutoksen aikaansaamisessa. Mutta aivan liian vähälle huomiolle ovat jääneet muutosta henkensä uhalla ja väkivallattomin keinoin vaatineet kansalaiset.

Tapahtumien kulku, demokratian toteutumisen ja väkivallattomuudessa pysymisen aste vaihtelivat maittain. Jugoslaviassa vanhojen valtarakenteiden hajoaminen johti nationalistis-ekspansiiviseen uhoon ja 140 000 ihmisuhria vaatineeseen hajoamissotaan. Romaniassa Ceaușescun diktatuuri kaadettiin aseellisesti, kun taas esimerkiksi Baltian ketju, Leipzigkin maanantaimielenosoitukset ja Tšekkoslovakian samettivallankumous olivat kouluesimerkkejä onnistuneista väkivallattomista kampanjoista. Nämä ihmiset osoittivat, kuinka pitkälle rohkeudella, aktiivisuudella, strategisella suunnittelulla ja periksi antamattomuudella voi päästä. Mielikuvitusta ja huumoria unohtamatta.

Viron lauluperinne

Viron ensimmäiset kansalliset laulujuhlat, üldlaulupidu, järjestettiin Tartossa vuonna 1869. Siitä lähtien tuhannet virolaiset ovat kokoontuneet laulamaan suunnilleen viiden vuoden välein niin Venäjän tsaarinvallan, itsenäisyyden alkuvuosien, neuvostomiehityksen kuin uudenkin itsenäisyyden aikana.

Yhtäältä voimaannuttavana, toisaalta osallistujia jakavana kysymyksenä on alusta asti ollut, millä kielellä ja kenen ideologian nimissä lauluja lauletaan. Ensimmäisen laulujuhlan kunniaksi kaupunki oli koristeltu Venäjän imperiumin lipuin, mutta iso osa lauluista – kuten myös tapahtuman pääjärjestäjä ja koko laulujuhlien konsepti – olivat tulleet Saksasta, kun taas osallistujat olivat pukeutuneet Viron kansallispukuihin ja tunsivat epäilemättä suurinta yhteenkuluvaisuuden tunnetta laulaessaan tapahtuman kahta vironkielistä laulua.

Tapahtuman suosio, virolaisten rooli järjestelyissä ja vironkielisen laulurepertuaarin määrä nousi tapahtuma tapahtumalta. Toisaalta lähes kaikki 1800-luvun laulujuhlat olivat omistettuja Venäjän tsaareille. Vuonna 1910 järjestetyissä seitsemänsissä laulujuhlissa poliisit seisoivat siviiliasuisena laulajien joukossa ja tervehtivät tsaarin hymniä äänekkäin hurraa-huudoin. Vuosien 1923, 1928, 1933 ja 1938 festivaaleja saatiin juhlia itsenäisenä kansakuntana, mutta vuonna 1947 maa oli sekä raunioina että miehitettynä. Järjestäjäorganisaationa toimi Kansankomissaarien neuvosto ja Viron kommunistipuolue, ja laulujen aiheina olivat Neuvostoliiton yhtenäisyys ja kommunismiin sitoutuminen. Gustav Ernesaksin säveltämä, Lydia Koidulan runo ”Mu isamaa on minu arm” lipsahti kuitenkin sensuurin läpi, niin että yllättäen 25 000 ihmistä lauloi ylistyslaulua isänmaalleen. Laulusta tuli hetkessä Viron epävirallinen itsenäisyyslaulu neuvostomiehityksen aikana. Sitä on laulettu laulujuhlilla joka kerta siitä lähtien. ”Laulujuhlissa kyse ei ole pelkästään siitä, että saadaan kuulla parhaat laulumme. Se oli, ja yhä on, ensisijaisesti mahdollisuus kokea olevamme virolaisia,” kertoo The Singing Revolution -dokumenttielokuvan haastattelema kapellimestari Venno Laul.

Vuonna 1969 juhlittiin laulujuhlien satavuotisjuhlaa. Viron kansallispukujen pitäminen oli kielletty, ja Mu isamaa -laulu loisti ohjelmistossa poissaolollaan. Kaksipäiväisen venäjänkielisen laulujuhlien lopussa esitettiin 3-4 vironkielistä laulua, jonka jälkeen kuorot kieltäytyivät poistumasta lavalta. Yleisö vaati Mu isamaa on minu arm -laulun laulamista. Järjestäjät käskivät torvisoittokunnan johdatella tunnelma muualle, mutta siinä ei onnistuttu, vaan yleisö alkoi laulamaan Mu isamaa on minu arm -laulua ilman kapellimestaria, uudestaan ja uudestaan. Lopulta järjestäjät katsoivat parhaaksi päästää Gustav Ernsaks lavalle johtamaan laulua. Laulavaan vallankumoukseen osallistuneen, nykyisin Viron parlamentin eli Riigikogun jäsen Artur Talvikin mukaan laulujuhlien päätarkoitukseksi muodostui ”kokoontua kansakuntana yhteen, ja laulaa tämä yksi, kielletty laulu.”

Uudelleenitsenäistymisen alkutahdit

Vuonna 1985 Neuvostoliiton pääsihteeriksi nousseen Mihail Gorbatšovin lanseeraamien glasnostin (avoimuus) ja perestroikan (uudistukset) rohkaisemina Viroon perustettiin historiaseuroja, joiden tehtävänä oli kansakunnan historiallisen tiedon palauttaminen. Keväällä 1987 uskaltauduttiin osoittaa mieltä Koillis-Viroon suunnitellun fosforiittikaivoksen perustamista vastaan. Ympäristökysymykset eivät olleet itä-länsi -vastakkainasettelun keskiössä, joten epäpoliittisuudessaan kaivos oli turvallinen vastustamisen kohde. Protestien järjestäjät laskelmoivat, että Glasnost-puheiden takia protestin väkivaltainen tukahduttaminen olisi ollut noloa. Taktiikka toimi, ja avolouhossuunnitelmat peruttiin.

Onnistuminen rohkaisi aktivisteja menemään pidemmälle. Elokuun 23. päivänä, natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välisen Molotov-Ribbentrop sopimuksen vuosipäivänä, tuhansia ihmisiä kokoontui Tallinnan vanhankaupungin edustalla sijaitsevaan Hirve-puistoon. Poliisi sulki äänentoistojärjestelmät, mutta antoi tilaisuuden jatkua. Paperitötteröitä megafoneinaan käyttäen puhujat kritisoivat muun muassa sitä, että stalinismin vainojen toteuttajat olivat yhä tuomitsematta ja saivat nauttia valtion eläkettä. Hirve-puiston mielenosoitus oli ensimmäinen kerta lähes viiteenkymmeneen vuoteen, kun kukaan oli kritisoinut julkisesti neuvostomiehitystä joutumatta vastuuseen.

Syyskuussa laajempaa taloudellista itsehallintoa ehdotettiin jo sanomalehdessä, ja lokakuussa Võrussa järjestettiin mielenosoitus, jossa muisteltiin vuosien 1918-20 itsenäisyyssodassa kaatuneita. Yhteenotolta poliisin kanssa ei vältytty. Seuraavaan mielenosoitukseen – Tarton rauhansopimuksen 68-vuotisjuhliin seuraavan vuoden alussa – poliisi tulikin paikalle jo mellakkavarusteissa ja koirien kanssa. Tämä ei kuitenkaan estänyt tulevia mielenosoituksia eikä mediassa ilmaistuja, yhä radikaalimmat muodot saavia muutosvaatimuksia ja perestroikan tuki-ilmaisuja.

Huhtikuussa 1988 lähes kymmenentuhatta ihmistä kokoontui yliopistokaupunki Tarttoon juhlimaan Viron historiaa ja kulttuuria. Sini-musta-valko -trikolorin esittämiskielto kierrettiin laittamalla esille kolme erillistä lippua: sininen, musta ja valkoinen vierekkäin. Ihmiset kantoivat tulisoihtuja ja pitivät päässään ylioppilaslakkeja. Tapahtuma oli menestys. Seuraavien kuukausien aikana sana levisi, ja yhä useampi sai rohkeutta osallistua. Toukokuussa trikolori liehui Tartossa jo vapaana vielä edellistäkin suuremmassa musiikkitapahtumassa.

Keväällä 1988 kokoontui myös Baltian kansanrintamien kokous, jossa rauhanomainen, vuoropuheluun perustuva kehitys onnistuttiin kirjaamaan keskeiseksi periaatteeksi. Asiasta ei päätetty yksimielisesti, vaan toiset uskoivat, ettei itsenäistyminen olisi mahdollista ilman verenvuodatusta. Se, mikä oli yksille dialogia, oli toisille miehitysvallan kumartamista.

Laulun voima

Kesäkuussa 1988 Tallinnan Raatihuoneen tori oli täynnä konserttiin kerääntyneitä nuoria. Yön laskeuduttua ja konserttiajan päätyttyä joku esiintyjistä ehdotti, että koko porukka siirtyisi Tallinnan laulujuhlien pitopaikalle jatkamaan laulamista. Näin tehtiin. Kiellettyjen kansallislaulujen ja niiden rock-sovitusten jälkeen väkijoukko siirtyi laulamaan lastenlauluja, perinteisiä lauluja ja uusimpia hittejä. Useita bändejä esiintyi. Moottoripyöräilijä ajoi ympäri aluetta Viron lippu liehuen. Tämä rohkaisi muitakin, ja vuosikymmeniä piilossa olleita lippuja alkoi heilua eri puolilla yleisöä, ja sellainen vedettiin kaikkien hurratessa myös esiintymislavan salkoon. Tätä spontaania laulujuhlintaa jatkettiin seuraavana iltana, ja taas seuraavana, lähes viikon ajan.

Poliittinen paine kasvoi, ja Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri vaihdettiin maltillisempaan. Seuraavana päivänä Laulujuhlakentällä tätä käännettä oli juhlistamassa 150 000 ihmistä. Syyskuussa Laulujuhlakentällä järjestettiin Kansanrintaman kokous ja laulujuhla, joka keräsi arviolta 300 000 osallistujaa, eli lähes kolmasosan maan vironkielisestä väestöstä. Osa puheista oli radikaalimpia kuin järjestäjät olivat suunnitelleet, itsenäistymisvaatimus esitettiin nyt ensimmäisen kerran julkisesti. Mutta tärkeintä oli ihmispaljous, heidän päättäväisyytensä ja rohkeutensa. ”Tähän asti vallankumoukset ovat olleet hävittämistä, polttamista, tappamista ja vihaa, mutta me aloitimme vallankumouksemme hymyillä ja lauluilla,” summasi tunnelman paikalla ollut laulava vallankumous -termin keksijä, taiteilija Heinz Valk.

Itsenäisyyttä kannattavat jakautuivat kahteen leiriin. Yhtäältä itsenäisyyspuolueen kannattajiin, joiden mielestä kansainvälisen lain mukaan Viro on yhä itsenäinen ja neuvostomiehitys laiton, ja toisaalta kansanrintaman kannattajiin, joiden taktiikkana oli edetä silloisten struktuurien sisällä perestroikaa tukien. Kahden linjauksen välisistä erimielisyyksistä huolimatta virolaiset osallistuivat sankoin joukon kummankin järjestäjätahon tilaisuuksiin.

Osa kansasta vastusti itsenäistymissuunnitelmia. Neuvostoliiton venäläistämispolitiikan ansiosta 40% virossa asuvista oli venäjänkielisiä. Uudistuksia vastustavat perustivat Intern-liikkeen, joka keskeisimpinä huolena oli, että itsenäisyysliike tuo ristiriitoja ja ajaa neuvostoliittolaiset toisiaan vastaan. Tämä liike oli itsenäistymisliikettä yhtenäisempi.

Elokuun 16. päivä 1988 Neuvosto-Viron Korkein Neuvosto julistautui korkeimman lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan haltijaksi alueellaan. Ajatus Neuvostotasavallan suvereeniudesta ei ollut tuulesta temmattu, vaan nojautui Neuvostoliiton perustuslakiin, jossa muotoiltiin kyseessä olevan ”suvereenien valtioiden liitto.” Nyt tätä suvereenisuutta vaadittiin – ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton historiassa – toteutettavaksi käytännössä. Neuvostoliiton korkeimman neuvoston presidiumi mitätöi Viron julistuksen, ja virolainen delegaatio kutsuttiin Gorbatšovin puhutteluun. Viron Korkein Neuvosto jatkoi tästä huolimatta uudistuksiaan: Viron kieli julistettiin kansakunnan viralliseksi kieleksi ja Viron lippu Viron viralliseksi lipuksi.

Kirjassaan ”Viron vaaran vuodet” siirtymiskauden pääministeri Edgar Savisaar pitää elokuun suvereenisuusjulistusta jopa uudelleenitsenäistymispäivää (20.8.1991) merkittävimpänä, ainakin maailmanpoliittisesta näkökulmasta. Tuolloin yhtä kuudesosaa maapalloista hallinnut imperiumi alkoi murentua Viron johdolla, kun Neuvostoliiton liittotasavaltojen ja autonomisten alueiden suvereenisuusjulistusten paraati sai alkunsa.

TIMO VIRTALA

Arndt Pekurinen ja Suomen siviilipalveluslain synty 1931

Suomussalmen rintamalla teloitettiin 5.11.1941 autonkuljettaja Arndt Pekurinen, jonka mielestä ihmisen ampuminen oli aina ja kaikissa olosuhteissa väärin. Ennen teloitusta hänet oli tuomittu neljä kertaa vankilaan: ensin neljäksi, sitten kuudeksi, sitten yhdeksäksi ja lopulta, talvisodan sytyttyä kahdeksi vuodeksi. Syinä vankilatuomioihin oli, ettei hän ollut suostunut suorittamaan varusmiespalveluaan eikä osallistumaan sotaan.

“Olen kyllä valmis palvelemaan isänmaatani hyödyllisellä työllä,” Pekurinen kirjoitti puolustuspuheessaan kolmatta vankilatuomiota odotellessaan, “jos saan suorittaa sitä sotalaitoksesta erillään olevana siviilityönä. Olen valmis tällaista työtä suorittamaan paljon pitemmänkin ajan sotapalveluksen asemesta kuin mitä on palvelusaika sotaväessä.”

Pekurisein kieltäytymisen oli ennen kaikkea periaatteellista, mutta myös poliittista. Hän provosoi tietoisesti järjestelmää saadakseen aikaan lainmuutoksen. Jos hän olisi halunnut päästä vähemmällä, hän olisi voinut jättää julkiset esiintymisensä väliin ja vältellä siten poliisia. Pidätetyksi tultuaan hän olisi voinut vedota uskonnollisiin syihin ja välttyä siten rangaistukselta. Hän olisi voinut suorittaa palveluksensa aseettomana – toisen vankilatuomionsa jälkeen hänelle tarjottiin mahdollisuutta suorittaa palveluksensa myös siviilivaatteissa, joskin yhä armeijassa – mutta hän kieltäytyi myös tästä. Sodan aikana, henkensä säästääkseen, hän olisi voinut tarttua aseeseen edes muodon vuoksi. Mutta Pekurisen ja hänen taustajoukkojensa tavoitteena ei ollut päästä vähällä, vaan saattaa suomalaisia aseistakieltäytyjiä koskeva lainsäädäntö muiden pohjoismaiden tasolle.

”Aatteellinen vakaumukseni kieltää näin ollen minuakin missään muodossa palvelemasta sotalaitosta ja katson velvollisuudekseni täten toimia rauhanasian hyväksi. En näe toiminnassani mitään lainvastaista enkä rangaistusta ansaitsevaa. Suomenkin hallitus on kansainvälisellä sopimuksella julistanut sodan laittomuudeksi ja sitoutunut olemaan käyttämättä sitä kansallisen politiikan välikappaleena. Jos sota on julistettu laittomaksi, kuinka voitaisiin katsoa lainvastaiseksi toiminnaksi sitä, että kieltäytyy palvelemasta sotalaitosta.”

Artikkelissaan ‘Mies, armeija ja vastarinta’ Ville Kivimäki analysoi Pekurisen tapausta kriittisen mieshistorian valossa. Kivimäen mukaan Pekurinen oli kävelevä paradoksi, jollaista ei olisi pitänyt olla olemassakaan. ”Työteliäänä, raittiin ja tunnollisena perheenisänä, joka piti kiinni periaatteistaan horjumatta, hän oli itse asiassa aikansa ihannemies, jollaisia koululaitos ja isänmaalliset kansalaisjärjestöt halusivat kasvattaa.” Kuolemaa uhmaten hän asetti periaatteensa, ideologisen kamppailun ja julkisen toimintansa perheen edelle. ”Vain Pekurisen periaate oli väärä – häneltä puuttui valmius aseelliseen maanpuolustukseen, jonka olisi pitänyt itsestään selvästi kuulua tähän kokonaisuuteen.”

Kivimäki huomauttaa, että Pekurisen tapauksessa hämmennystä aiheutti myös hänen työläistaustansa ja muodollisen koulutuksensa puuttuminen. Aikansa pasifismin keulahahmojen, kirjailija Arvid Järnefeltin, matematiikan professori Felix Iversenin ja geodeetti Karl Nickulin akateemista pasifismia saatettiin kyllä ymmärtää – joskaan ei hyväksyä – ja luokitella se harmittomaksi oppineiden haihatteluksi. Mutta Pekurisen pasifismi oli proletaarista, ja siksi vaarallista.

Lapsuus ja nuoruus

Pekurinen syntyi Juvan suurpitäjässä Etelä-Savossa 29.8.1905 seitsenlapsisen torppariperheen toiseksi vanhimmaksi pojaksi. Lapsena hänen kerrotaan olleen vilkas ja leikinhaluinen ja saaneen helposti kontakteja kaikenikäisiin ihmisiin. Seuranhakuisen isän, ja vilkkaitten lasten vuoksi hänen kotitalonsa oli kylän kohtauspaikkoja, jossa oli aina naapurin lapsia ja muita vierailta kyläilemässä.

Pasifistisen vakaumuksensa Pekurinen sai kirjoja, erityisesti Raamattua, Leo Tolstoita ja Arvid Järnefeltiä lukemalla. Hän oli paitsi pasifisti, myös vakaumuksellinen kristitty, harras tupakkamies ja alkoholin suhteen täysraitis. Lääkärintarkastuksessa hän kertoi olleensa nuoruudessaan usein kiivasluonteinen, mutta pyrkineensä voittamaan sen itsekasvatuksen avulla.

Kouluja hän ei kansakoulua enempää käynyt, vaikka sen päästötodistus olikin erinomainen. Lukemista hän harrasti läpi koko elämänsä, ja suoritti vapaa-ajallaan opintoja Helsingin Työväenopistossa. Hän liittyi Sosialidemoraattiseen puolueeseen, raittiusyhdistys Rientoon ja kuljetustyöläisten ammattiosastoon. Vuonna 1936 hän esiintyy Suomen Rauhanliiton hallituksen kokouskuvassa. Astetta radikaalimman Suomen Antimilitaristisen Liitoon johtokuntaan hänet valittiin 22-vuotiaana, ja puheenjohtajaksi kahta vuotta myöhemmin. Samoihin aikoihin hän erosi kirkosta, koska katsoi kirkon toimivan epäkristillisesti tukiessaan armeijaa.

Kahden vuoden vankeus ja Albert Einsteinin vetoomus Pekurisen puolesta

Poliisi toimitti Pekurisen Helsingin kutsuntatoimistolle 15.11.1929, jossa hän kieltäytyi asepalveluksesta ja myös lääkärintarkastuksesta. Seuraavien päivien sisällä hänet pakotettiin kolmesti lääkärintarkastukseen ja yhteen mielentilatutkimukseen, jonka jälkeen hänet määrättiin palvelukseen Helsingin Santahaminassa sijaitsevaan Kustaanmiekkaan työvelvollisten kurinpitokomppaniaan. Kustaanmiekassa hänelle yritettiin väkivalloin pukea sotilasvaatteita. Tarvittiin kolme kersanttia ja kaksi tuntia, ennen kuin hänelle saatiin sotilasvaatteet päälle. Tämän jälkeen Pekurinen käveli ulommaksi, ja riisui ne päältään. Samalla hän myös ryhtyvänsä nälkälakkoon, kunnes saisi oikeuden käyttää siviilivaatteita. Pekurinen suljettiin arestiin, jossa hän oli viikon ilman takkia, vain sotilashousut ja kengät jaloissaan.

Viiden vuorokauden kuluttua asia vuoti julkisuuteen, ja Suomen Sosiaalidemokraatti -lehden etusivulla oli seuraavanlainen kolmivaiheinen otsikko: ”Huomiotaherättävä asevelvollisuudesta kieltäytymistapaus. Rauhanaatteellisen vakaumuksen omaava henkilö jo viidettä vuorokautta nälkälakossa. Käytetty hullujenhuoneessa ja rangaistuskomppaniassa ja istuu nyt päävartiossa.” Jouluaattona hän sai lopulta luvan käyttää siviilivaatteita ja lopetti nälkälakkonsa. Aresti kuitenkin jatkui vuoden loppuun, jonka jälkeen hänet tuomittiin nejäksi kuukaudeksi vankilaan.

Pekurisen tapauksestaan käytiin laajaa kirjeenvaihtoa. Suomen puolustusministeri sai professori Albert Einsteinin ja kirjailija H. G. Wellsin ja Henri Barbussen allekirjoittaman vetoomuksen, jossa huomautettiin muun muassa että ”Ottamalla huomioon, että sekä Teidän että meidän maamme ovat hyväksyneet Pariisin sopimuksen, me ajattelemme, että on oleva mieluisa tehtävä vapauttaa henkilö, jonka ainoa rikos on hänen uskollisuutensa rauhanperiaatteillensa.” Einsteininin allekirjoittamia kirjeitä tuli vielä kaksi lisää. Jäkimäisessä sanotaan muun muassa että ”moraalin ja kohtuuden kannalta on vaadittava, että sodankieltäjiä käytetään vain sellaiseen työhön, mikä ei ole missään tekemisissä sotalaitoksen kanssa.”

Toisen kirjelmän allekirjoittajina olivat muun muassa Saksan kamarioikeuden puheenjohtaja A. Freymuth, professori Theodor Lessing, kirkkoherra E. Thraswelt: ”Me näemme Arndt Pekurisessa uranuurtajan kansojenvälisen rauhan aikaansaamisessa ja me kunnioitamme hänen korkeaa siveellistä vakaumustansa. Pitäisimme toivottavana, että sellaisia miehiä ei tuomittaisi vankeuteen, jotka omantunnonsyistä eivät saata suorittaa sotapalvelusta, ja me uskomme, että Te, Herra Ministeri, teette palveluksen maallenne vapauttaessanne Arndt Pekurisen.”

Näinkin korkean tason kansainvälisestä sympatiasta ei kuitenkaan ollut välitöntä hyötyä Pekuriselle. Ilmajoella suorittamansa vankilatuomion jälkeen, syyskuussa 1930, hänet ryöstettiin vanginvartijaltaan, pahoinpideltiin yhdeksän miehen voimin, ja vietiin kädet sidottuna ja kaulasta roikkuvien kylttien kanssa Seinäjoen rautatieasemalle julkisesti nöyryytettäväksi.

Pekurista oli siis painostettu, solvattu, kuulusteltu ja käsitelty väkivaltaisesti. Hän oli ollut nälkälakossa, hänet oli pakotettu toistuviin lääkärintarkastuksiin, käytetty mielisairaalassa, suljettu kahdeksi viikoksi arestiin ja yli kahdeksi vuodeksi vankilaan. Tämän jälkeen hän oli vielä saanut tuta, mitä oli Lapuan laki.

Lex Pekurinen ja sota

Pekurisen kolme perättäistä vankilatuomiota, niiden synnyttämä keskustelu lehdistössä ja kansainvälinen painostus johtivat lopulta siihen, että 14.4.1931 eduskunnassa hyväksyttiin laki niille asevelvollisille, joita omantunnon syyt estävät suorittamasta sotapalvelusta. Käytännössä tämä tarkoitti Pekurisen vaatimusten hyväksymistä ja siviilipalveluksen syntyä.

Pekurinen vapautettiin vankilasta (täysin palvelleena II luokan työvelvollisena) kuitenkin vasta seuraavan vuoden tammikuussa. Tämän jälkeen hän sai elää kahdeksan vuotta rauhassa. Kesäisin hän työskenteli talonmiehenä ja talvisin autonkuljettajana. Hän tapasi Aleksandran, he menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta, Säteen ja Juhanin.

Talvisota alkoi 31.11.1939. Koska Pekurisen aikaansaama laki ei ollut voimassa sodan aikansa, hänet määrättiin jälleen palvelukseen, ja hän kieltäytyi. Pekurinen tuomittiin nyt jo neljännen kerran vankilaan. Hänet vapautettiin hyvän käytöksen perusteella lokakuussa 1941, mutta koska jatkosota oli jo alkanut, vietiin hänet Helsingin suojeluskuntapiirin esikuntaan, ja sieltä edelleen rintamalle, jossa hänet teloitettiin.

Viimeiseksi jääneessään puolustuspuheessa Pekurinen kirjoitti seuraavasti: “Olen historian, yhteiskuntaopin ja kansantaloustieteellisten opintojen kautta havainnut sodan tarkoituksettomuuden, turmiollisuuden ja kulttuuria hävittävän luonteen. Olen tutustunut sodan sisäiseen luonteeseen huomaten sen eläimellisen raa’aksi ja korkeampia elämänarvoja loukkaavaksi. Olen tutustunut monien sotilasasiantuntijoiden esittämiin kuvauksiin tulevaisuuden sodankäynnistä lentohyökkäyksineen, myrkkykaasuineen sekä palo- ja räjähdyspommeineen, joilla sotilaiden on tuhottava ns. “vihollisen” kaupunkeja ja keskuksia, niiden siviiliväestö, suojattomat vanhukset, naiset, lapset ja sairaat. Tällaiseen sodankäyntiin ja sen tukemiseen muodossa taikka toisessa ei mielestäni ihminen voi osallistua.”

Pekurisen tapaus vaipui vuosikymmeniksi unohduksiin, kunnes Erno Paasilinna nosti sen esille kirjoittamalla hänestä 90-luvun lopussa kirjan nimeltä Rohkeus – Arndt Pekurisen elämä ja teloitus. Vuonna 2001 Seppo Parkkinen kirjoitti Pekurisesta näytelmän Sodankieltäjä, ja vuodesta 2005 lähtien Lapinjärvellä sijaitsevassa siviilipalveluskeskuksessa on säännöllisesti esitetty Pekurista käsittelevää luentonäytelmää. Vuonna 2005 Helsingin Pasilassa, Rauhanaseman vieressä sijaitseva puisto nimettiin Arndt Pekurisen puistoksi.

TIMO VIRTALA

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puolesta -lehdessä ja tullaan julkaisemaan Like-kustantamolle tulevassa Kertomuksia Rohkeudesta -kirjassa. Yläkuva on Erno Paasilinnan kirjasta Rohkeus, ja siinä on Arndt Pekurisen perhekuva kesältä 1939.

Kertomuksia Rohkeudesta Facebookissa.
Arndt Pekurinen Facebookissa.

Toivoa on

Tervetuloa huomenna keskiviikkona kuuntelemaan alustustani “Toivoa herättäviä ajatuksia maailman tilasta” Lapinjärven seurakuntakodille klo 18.00. Luvassa keskustelua globaalista elintason noususta, lapsikuolleisuuden vähenemisestä, sotien vähentymisestä ja väkivallattomien kampanjoiden yleistymisestä ja tehostumisesta. Osoite on Lapinjärventie 18. Vapaa pääsy ja kahvitarjoilu. Alla kirjoitukseni aiheesta vuoden takaa, joka julkaistiin Timo’s Time -vaalilehdessä.

Moni oikeistopoliitikko on viime aikoina antanut ymmärtää, ettei Suomen kestävyysvajetta saada kuntoon kuin hyvinvointivaltiopalveluita leikkaamalla, ja että minkä tahansa muun lupaaminen on tässä taloudellisessa tilanteessa vastuutonta. Vasemmistossa puolestaan valitetaan, ettei maata ole ikinä johdettu näin huonosti, ja että viime vuosina tapahtuneet päätökset köyhien aseman kurjistamisesta varmistavat, että tulevaisuudessa asiat ovat vieläkin huonommin. Me vihreät emme ole sen optimistisempia, vaan tiedemiesten uskollisella tuella maalailemme lohdutonta kuvaa planeettamme tulevaisuudesta, jos kulutuskeskeinen meno jatkuu entisellään.

Kuinka huonosti asiat oikeasti ovat? Epäilemättä useammankin tilaston valossa hyvinkin huonosti, niin että toisinaan negatiivisissa tilannearvoissaan on oikeassa oikeisto, toisinaan vasemmisto, toisinaan vihreät ja pahimmassa tapauksessa kaikki yhtä aikaa.

Mutta tämä ei ole koko totuus. Moni asia on hyvin, kirjaimellisestikin ottaen sata kertaa paremmin kuin ennen vanhaan. Myös hyvät uutiset ja tilastot ovat osa totuutta, ja myös ne tulee ottaa huomioon nykytilannetta analysoidessamme ja päätöksiä tehdessämme.

Tässä neljä suosikkiani, joihin olen viime kuukausina törmännyt. Neljä vakavasti otettavaa, liian vähälle huomiolle jäänyttä ja päivää piristävää näkökulmaa nykyhetkeen. Nämä todistakoon omalta osaltaan, että oikeilla poliittisilla päätöksillä meidän on mahdollista tehdä maailmasta entistäkin inhimillisempi paikka.

1. Gapminder-kansalaisjärjestön tilastot. Tiesitkö, että kaksisataa vuotta sitten keskimääräinen elinikä oli kaikissa maailman valtiossa alle 45 vuotta, kun se on nykyisin, antibioottien, rokotusten ja elintason nousun ansiosta, joka ikisessä valtioissa yli 45 vuotta. Samasta lähteestä käy ilmi, että luonnonkatastrofeissa vuosittain kuolleiden määrä on vuosisadassa pudonnut puolesta miljoonasta sataan tuhanteen, ja että äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana lähes puoliintunut. Mitä koulutukseen tulee, niin nykyisin kolmekymppiset naiset ovat maailmanlaajuisesti tarkasteltuna käyneet koulua lähes yhtä pitkään kuin miehet: miehet kahdeksan, naiset seitsemän vuotta. Perusterveydenhuollon saralta järjestö tietää kertoa, että yli 80% maailman vauvoista saa nykyisin rokotukset.

2. Professori Steven Pinkerin kirja The Better Angels of Our Nature. Tutkimuksissaan Pinker on tarkastellut väkivaltaisten kuolemien määrää suhteessa maailman kulloiseenkin väestöön. Tähän tilastotieteelliseen materiaaliinsa vedoten Pinker vakuuttaa, että maailma ei ole koskaan ollut niin rauhallinen paikka kuin nykyisin. Murhien, teloitusten, klaanisotien, sisällissotien ja valtioiden välisten sotien uhrimäärät ovat voimakkaassa laskussa, tarkastelipa asiaa sitten vuosituhansien, vuosisatojen tai vuosikymmenten aikaperspektiivillä.

3. The Fund for Peacen hauraiden valtioiden indeksi. Hauraimpien valtioiden osalta tässä tilastossa ei ole hurraamista, mutta on merkillistä, kuinka vähälle huomiolle tilasto jää meillä Suomessa vuosi toisensa jälkeen. Suomi nimittäin valittiin viime kesäkuussa julkaistussa indeksissä jo neljänä vuotena peräkkäin maailman vakaimmaksi valtioksi. Edellisellä mittauskerralla Ruotsi oli yhdessä Suomen kanssa kategoriassa “erittäin vakaa,” mutta viime vuoden mittauksessa Suomi oli yksin tässä vakaimmassa kategoriassa.

4. Maailman energiajärjestö IEA:n arviot maailman hiilidioksidipäästöistä vuonna 2014. Maailman yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt eivät kasvaneet viime vuonna. Maailman energiajärjestö IEA arvioi, että päästöjen kasvun pysähtyminen ei ollut seurausta maailmantalouden alaviritteisyydestä, vaan tulokset johtuivat oikeanlaisesta politiikasta, määrätietoisista ponnisteluista päästöjen vähentämiseksi. Hyviä tuloksia saavutettiin ennen kaikkea Kiinassa, mutta myös vauraissa teollisuusmaissa.

Maailmanparantamiseen on vaikea uskoa, jos ei ole tietoinen historiallisista onnistumisista. Tarvitaan rohkeita visioita ja kykyä nähdä pidemmällä perspektiivillä. Yksi tällainen onnistuminen, josta voimme ottaa opiksi, oli orjakaupan kieltäminen. Orjuuden ollessa yleinen käytäntö ja talouden perusta Amerikassa orjakauppaa harjoittivat maailman rikkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat valtiot Euroopassa. Tuolloin suurin osa ihmisistä, jotka pitivät orjuutta moraalisesti vääränä, pitivät sen lakkauttamista epärealistisena. Muutoksen aikaansaamiseksi tarvittiin pieni ja äänekäs joukko ihmisiä, jotka kykenivät näkemään tilanteen oman aikansa kontekstia laajemmin, jotka uskoivat muutoksen mahdollisuuteen ja alkoivat muokata yleistä mielipidettä ja vaikuttaa päätöksentekijöihin.

Positiivisista kehityskuluista huolimatta työtä on vielä jäljellä – ilmastonmuutos, maailmankaupan epäoikeudenmukaisuus ja konflikteja ruokkiva sotateollisuus tulevat ensimmäisenä mieleen. Ensimmäinen askel maailman muuttamisessa paremmaksi on nykyisyyden ja historian tuntemus, historian onnistumisista ja epäonnistumisista opiksi ottaminen.

Yhdysvaltain kansalaisoikeusliike 1955-68

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puolesta -lehdessä 1-2016.

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, saavutettu itsenäistymisiä, puolustettu valtioita ja johdettu niin pieniä kuin suuriakin poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin niin kansainvälisessä politiikassa kuin arkipäiväisissä kanssakäymisessäkin. Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Tämä on sarjan kolmas osa.

Vaikka Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksessa julistettiin jo vuonna 1776, että jokaisella ihmisellä on luovuttamaton oikeus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun, ja vaikka orjuus oli kielletty jo heti sisällissodan jälkeen vuonna 1865, silti Yhdysvaltojen etelävaltioissa elettiin vielä 1950- ja 60-luvuilla rotuerottelun aikakautta.

LaFayette
Bernard LaFayette toimistossaan tammikuussa 2016.

Suurimpaan osaan motelleista, hotelleista ja huvipuistoista oli afroamerikkalaisilta pääsy kielletty. Heillä oli eri koulut, sairaalat ja vessat. Heille oli erilliset osastot kirjastoissa, busseissa, elokuvateattereissa ja ravintoloissa. ‘Rotujen’ väliset sukupuolisuhteet ja avioliitot olivat lailla kiellettyjä, joissakin osavaltioissa myös lautapelien pelaaminen. Tummaihoisia miehiä kutsuttiin aina pojiksi, ja vaimoja ja äitejä ei koskaan rouviksi. Kaupungit olivat täynnä nöyryyttäviä “valkoisille” ja “värillisille” -kylttejä, esimerkiksi vettä ei saanut juoda samasta vesipisteestä. Afroamerikkalaisten äänestämistä hankaloitettiin – paikoin estettiin täysin – vain vähemmistöihin kohdistetuilla henkilöverolla, mahdottomilla lukutaitotesteillä ja erinäisillä viranomaisten toimeenpanemilla, mutta kuitenkin lain ulkopuolisilla pelottelu- ja painostuskeinoilla. Äärimmäisimmillään kyse oli valtiovallan hiljaisuudellaan hyväksymistä lynkkauksista.

Afroamerikkalaisten kanalaisoisoikeuksia oltiin yritetty, ja onnistuttukin parantamaan jo neljän vuosisadan ajan. Vuosina 1955-68 kehitys otti suuria askeleita ennen kaikkea Intian itsenäisyyskamppailusta inspiraatiota saaneen kansalaisoikeusliikkeen ansiosta. Tämän taistelun ikoniksi on tapana nostaa nuori atlantalaissyntyinen baptistipappi Martin Luther King Jr. Määrätietoisuutensa, älynsä ja ahkeruutensa takia hän ansaitsee paikkansa historiankirjoissa, vaikkei suinkaan yksin tätä vallankumousta saanutkaan aikaan.

King syntyi Atlantassa, Georgian osavaltion pääkaupungissa tammikuussa 1929. Hän eli onnellisen, keskiluokkaisen lapsuuden perheen ja ystävien ympäröimänä. Hän törmäsi rotuerottelun todellisuuteen vasta suhteellisen myöhäisessä lapsuudessa, ja tämän vääryyden korjaamisesta muodostui hänen elämäntehtävä. Hän opiskeli baptistipastoriksi ja filosofian tohtoriksi. Jeesuksen, Henry David Thoreaun ja Gandhin oppeja seuraten hän otti taktiikakseen väkivallattoman vastarinnan. Kingistä elämänkerran kirjoittaneen Marshall Fradyn mukaan Kingin älykkyys ei ilmentynyt niinkään hänen ajattelunsa omaperäisyytenä, vaan enemmänkin kykynä omaksua ja yhdistellä suurten ajattelijoiden filosofiaa, ja ennen kaikkea ilmiömäisenä kykynä soveltaa näitä teorioita oikeassa ajassa ja oikeassa paikassa yhteiskuntaa muuttavaksi käytännöksi.

taivas
Installaatio Center for Civil and Human Rights -museon edessä Atlantassa.

Montgomeryn bussiboikotti

King johti vuoden 1955 Montgomeryn bussiboikottia, joka sai alkunsa Rosa Parks kieltäydyttyä luovuttamasta bussissa istumapaikkaansa valkoihoiselle miehelle. Boikotti kesti yli vuoden, ja siihen osallistui arviolta 50 000 ihmistä. Kampanja päättyi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätökseen, jonka mukaan rotuerottelu busseissa oli Yhdysvaltain perustuslain vastaista. Jo boikotin ensimmäisten viikkojen aikana King sai tappouhkauksen, ja syyskuussa heidän talonsa kuistilla räjäytettiinkin pommi. Martin Luther ei ollut kotona, mutta sen sijaan hänen vaimonsa ja tämän ystävä istuivat olohuoneessa, perheen kymmenviikkoisen tyttären nukkuessa makuuhuoneessa. Kaikki kolme selvisivät räjähdyksestä vahingoittumattomina. Kingin saavuttua paikalle häntä oli vastassa satoja aseistettuja ja vihaisia kannattajia. Hänellä oli täysi työ pitää väkijoukko rauhallisina ja vakuuttuneena siitä, että kampanjaa on syytä jatkaa väkivallattomasti. Väkivallattomuuden perusajatuksen mukaisesti hän korosti, että on väärin käyttää moraalittomia keinoja edes moraalisten päämäärien saavuttamiseksi.

Inspiraatiota Intiasta

Gandhin ajattelusta King oli innostunut opiskeluaikoinaan, matkustettuaan Philadelphiaan kuuntelemaan hiljattain Intiasta palannutta Howardin yliopiston presidenttiä, tohtori Mordecai Johnsonina. King osti heti luennon jälkeen puolisen tusinaa Gandhin kirjoittamaa ja Gandhista kertovaa kirjaa. Kirjassaan Stride Towars Freedom King kuvailee kuinka erityisen suuren vaikutuksen häneen teki suolamarssi ja Gandhin lukuisat paastot, ja kuinka hänen skeptisyytensä rakkauden voimaa kohtaan hälveni sivu sivulta. Gandhilaisuudesta hän löysi sen sosiaalisen reformin metodin, jota oli etsinyt. Kingin mukaan Gandhi oli todennäköisesti historian ensimmäinen ihminen, joka nosti Jeesuksen rakkausetiikan yksilöiden välisestä kanssakäymisestä laajamittaiseksi ja tehokkaaksi sosiaaliseksi muutosvoimaksi.1

Kingiäkin perusteellisemmin Gandhin filosofiaan oli tutustunut ohiolainen metodistipappi James Lawson, jonka King sai houkuteltua muuttamaan etelään vuonna 1958. Lawson oli kolmekymppinen ja asunut kolme vuotta Intiassa tutustuen Gandhin töihin. Kirjan A Force More Powerful haastattelussa Lawson korostaa strategian merkitystä ihmisoikeuskampailussa. Ihmisoikeuskamppailuja ei voiteta spontaanisti, vaan onnistunut kampanja vaatii systemaattisuutta. Toivottua tulosta ei saavuteta jos mielenosoituksessa kukin tekee mitä tahtoo. Yhteisistä pelisäännöistä on sovittava ja niistä pidettävä kiinni. Lawson korostaa kurinalaisuutta ja koulutuksen, strategian laatimisen, suunnittelun ja rekrytoinnin merkitystä.

Toinen Martin Luther King Jr:n työtoveri, silloinen opiskelija nykyinen tohtori Bernard LaFayette huomauttaa samaisessa kirjassa, että valitettavasti monet ymmärtävät väkivallattomuuden passiivisuudeksi, vaikka kyse on aktiivisesta vastarinnasta. Kyse on taistelemista, mutta tavoite ja välineet ovat erilaisia kuin väkivaltaisessa taistelussa. ”Tavoitteena on voittaa toinen osapuoli puolellesi. Tämä taistelu vaatii paljon enemmän kuin nyrkkitappelu.”

kansalaistottelemattomuus
Kansalaistottelemattomuuden takia pidätettyjä.

Nashvillen sit-in kampanja

Sekä Lawson että LaFayett olivat mukana Nashvillen kevään 1960 kampanjassa, jonka tavoitteena oli poistaa segregaatio keskustan tavaratalojen lounaskahviloista. Kyseisissä kahviloissa afroamerikkalaisille myytiin kyllä ruokaa, mutta eri tiskiltä kuin valkoihoisille, niin että heidän täytyi syödä ateriansa ulkona, käytännössä useimmiten katukivetyksellä istuen.

Kampanjaan osallistuvat olivat käyneet läpi väkivallattomuuskoulutuksen, he olivat harjoitelleet toimintaa sosiodraaman avulla, ja sitoutuneet käyttäytymään sekä väkivallattomasti että kohteliaasti. Aktivistit, jotka olivat pääasiassa opiskelijoita, jaettiin kolmeen, noin kymmenen hengen ryhmään, joista ensimmäinen meni sisään lounaskahvilaan. Aktivisteilla ei suostuttu tarjoilemaan, vaan ravintoloitsija soitti poliisin hakemaan heidät pois. Poliisien saavuttua paikalla heidät ohjattiin poliisiautoihin ja vietiin asemalle kuulusteltavaksi. Poliisiautojen takavalojen hävittyä näköpiiristä vuoroaan kulman takana odottanut ryhmä astui sisään ravintolaan, ja sama absurdi näytelmä toistui, vain tehdäkseen tilaa kolmannelle ryhmälle.

Näin toimimalla onnistuttiin tuomaan yhteiskunnan piilossa oleva, rakenteellinen väkivalta ja epätasa-arvo ravintoloitsijan, asiakkaiden ja lehdistön kautta suuren yleisön tietoisuuteen. Jättämällä noudattamatta moraalittomia lakeja ja käytäntöjä asetettiin koko järjestelmä naurunalaiseksi: poliisiasemasta tuli toimintakyvytön, koska putkat ja kuulustelutilat olivat täynnä siististi pukeutuneita ja kohteliaasti käyttäytyviä opiskelijanuoria, joiden ainoa rikos oli ollut lounaan tilaaminen. Nashvillessä voittoa ei saavutettu viikossa eikä kahdessa, vaan muutoksen aikaansaaminen vaati kolmen kuukauden sitkeän ja systemaattisen toiminnan, ja lopulta tuekseen myös kauppojen boikotoinnin.

Väkivallattomuutta ajatuksissa, sanoissa ja teoissa

Toisinaan kampanjointia vaikeutti se, että aina ei putkaan hakevia poliiseja ja asiasta suurelle yleisölle raportoivaa lehdistöä saapunutkaan paikalle. Kansalaisoikeusliikkeen historiaa muistellessaan Nonviolent Peaceforce -järjestön sittemmin perustanut David Hartsough kertoi joutuneensa ystäviensä kanssa istumaan virginialaisessa lounaskahvilassa kaksi päivää ilman ruokaa. Lopulta nälän ja väsymyksen koulimia aktivisteja ei tullut tapaamaan poliisi, vaan paikallisen natsipuolueen jäseniä. He hakkasivat, potkivat, nimittelivät heitä, ja heittelivät heidän päälleen palavia tupakantumppeja. Yksi hyökkääjistä oli uhannut Hartsoughia linkkuveitsellä ja sanonut: ”Jos et poistu täältä kahdessa sekunnissa, työnnän tämän sinun sydämeesi.” Hartsough kuvailee tapahtumaa: ”Minulla oli kaksi sekuntia aikaa päättää, uskonko todella väkivallattomuuteen. Katsoin häntä silmiin ja sanoin: Ystävä, tee niin kuin sinusta tuntuu oikealta, minä yritän silti rakastaa sinua.” Puukolla uhannut mies oli poistunut paikalta.

Ruby Bridges
Ruby Bridges, louisianalaisen koulun ensimmäinen tummaihoinen oppilas.

Yhteiskunnallinen kehitys ei tapahdu itsestään

Muun maussa Montgomeryn ja Nashvillen menestyksekkäiden kampanjoiden ansiosta väkivallattomuuteen perustuvat metodit levisivät ympäri eteläisiä osavaltioita, ja levitessään niistä kehitettiin yhä tehokkaampia versioita. Seurasi laajan joukko mitä kekseliäimpiä yhteistyöstä kieltäytymisiä, boikotteja, marsseja ja mielenosoituksia. Tärkeimpinä mainittakoon osavaltioiden välisen julkiseen liikenteen laittoman segregaation lopettaneet Freedom Rides -bussikiertueet vuonna 1961, laajat kansanjoukot liikkeelle saanut Työn ja vapauden marssi Washingtoniin elokuussa 1963, Mississippin äänestysrekisteröintiä aktivoinut Freedom Summer 1964 ja kolme marssia Selmasta Mongomeryyn äänestysoikeuden puolesta maaliskuussa 1965.

Martin Luther King Jr:lle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1964. Lainsäädäntötasolla kansalaisoikeusliikkeen suurimmat saavutukset olivat rotusyrjinnän kieltävä vuoden 1964 kansalaisoikeuslaki (Civil Rights Act) sekä seuraavan vuoden äänioikeuslaki (Votin Right Act).

Martin Luther King Jr tiesi, että rotuerottelun poistaminen – ja ihmiskunnan kehitys yli päätään – vaati ennen kaikkea ihmisten herättämistä siitä harhakuvitelmasta, että ihmiskunnan kehitys parempaan tapahtuisi jotenkin itsestään ajan myötä. Muutos ei tapahdu, jos sitä ei kukaan tee. Kingin mukaan ”Hyvien ihmisten hiljaisuus on ihmiskunnan suurin tragedia.” Martin Luther King Jr murhattiin huhtikuussa 1968, hänen ollessa 39-vuotias.

Teksti ja kuvat: Timo Virtala

People Power -vallankumous Filippiineillä vuonna 1986

Tänään tulee kuluneeksi 30 vuotta Filippiinien People Power -vallankumouksesta. Alla Rauhan Puolesta -lehdessä 5/2015 julkaistu artikkeli aiheesta. Tervetuloa myös Filippiinit-seuran järjestämään People Power 30 vuotta – Filippiinien rauhanomainen vallankumous -keskustelutilaisuuteen (Fb) perjantaina 11.3. klo 18 Monihelin toimistoon osoitteeseen Käenkuja 4, Helsinki (lähellä Sörnäisten metroasemaa). “Vuoden 1986 kumous lopetti Ferdinand Marcosin diktatuurin ilman verenvuodatusta. Historiallisesta käänteestä kertoo Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri Timo Virtala.”

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, saavutettu itsenäistymisiä, puolustettu valtioita ja johdettu niin pieniä kuin suuriakin poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin niin kansainvälisessä politiikassa kuin arkipäiväisissä kanssakäymisessäkin. Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Sarjassa käydään läpi esimerkkejä tapauksista, jossa epäkohtiin ollaan puututtu rohkeasti ja aktiivisesti, mutta ilman väkivaltaa ja toista osapuolta nöyryyttämättä.

Helmikuun 23. päivänä 1986 Filippiinien pääkaupunki Manilassa panssarivaunuista ja miehistönkuljetusvaunuista koostuvan armeijayksikön komentaja uhkasi ampua heidän reitillään seisseet mielenosoittajat, elleivät he väistyisi. Eri ikäisistä miehistä ja naisista koostuva mielenosoittajajoukko pysyi aloillaan ja väkivallattomina. Sotilaita ei heitelty kivillä eikä polttopulloilla, vaan heille tarjottiin suklaata, ruokaa ja tupakkaa. Heitä ei haukuttu eikä syyllistetty, vaan heidän isänmaallisuuteensa vedottiin. Kansan ja isänmaan etu vaatii demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, ei vaalivilppiin, korruptioon ja ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneen johtajan tottelemista.

Panokset olivat korkeat. Vastakkain oli suuri rannikkojoukkojen armeijayksikkö ja kymmenistä tuhansista siviileistä koostuva kansanjoukko. Presidentti Ferdinand Marcosin kaksikymmenvuotisen hallintokauden aikana mielenosoituksia oli hajotettu kyynelkaasuilla, pampuilla ja luodeilla. Tuhansia toisinajattelijoita oli vangittu ja salamurhattu, media valjastettu propagandakoneistoksi, vaaleja peruttu, perustuslakia muokattu ja kahdeksanvuotinen sotatila eletty läpi, kaikki tämä vallan keskittämiseksi presidentille ja hänen lähipiirilleen.(1)

Sekä kommunistit pohjoisessa, että islamistiseparatistit etelässä olivat taistelleet Marcosin hallintoa vastaan väkivaltaisesti jo 1960-luvun lopulta lähtien, suurempaa menestystä kuitenkaan saavuttamatta. Tietyssä määrin Marcos jopa hyötyi opposition militarisoitumisesta, sillä sen ansiosta hän pystyi maalaamaan kuvaa kahtia jakautuneesta poliittisesta kentästä, jossa hänen hallintonsa edustaa vakautta ja yhtenäisyyttä, ja oppositio terrorismia ja kaaosta. Näyttävä kommunisminvastainen taistelu myös takasi Yhdysvalloista tulevan avokätisen sotilaallisen tuen jatkumisen.

Väkivallan kohtaaminen on tuttua armeijalle kuin armeijalle. Sitä varten he kouluttautuvat, aseistautuvat ja siihen he valmistautuvat niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mutta vuoden 1986 People Power -vallankumouksessa armeijaa ei ollut vastassa kasvottomia terroristeja tai sotilaskoulutuksen saaneita sissejä, vaan kotiäitejä, nuorisoa, liikemiehiä, pappeja ja nunnia. Nunnien kerrotaan polvistuneen etenemiskäskyn saaneiden panssarivaunujen eteen rukoilemaan.

Viimeinen pisara

Oppositiojohtaja Benigno Aquino Jr oli ammuttu kahta vuotta aikaisemmin hänen palatessa kotimaahansa vuosien maanpaon jälkeen. Murha tapahtui lentokentällä, 20 000 kannattajan odottaessa kentän ulkopuolella sankarinsa paluuta. Valtamediat eivät tapauksesta uutisoineet. Aquinon hautajaisista muodostui valtava surujuhla, joka tiivisti opposition rivit. Marcos tuomitsi murhan ja syytti sitä armeijan salaliitoksi, mutta ketään ei kuitenkaan tuomittu. Kritiikki Marcosia kohtaan kasvoi. Seuraavien kuukausien aikana järjestettiin yli 165 puhetilaisuutta, marssia ja muita mielenosoitusta. Myös Yhdysvaltojen lojaalisuus oli alkanut horjua. Paineen kasvaessa Marcos julisti presidentinvaalit pidettäväksi helmikuussa 1986. Opposition ehdokkaaksi asettui Benigno Aquino Jr:n leski Corazon ”Cory” Aquino.

Vaalikampanjan aikana Corazon, aivan kuten edesmennyt miehensäkin, puhui väkivallattomuuden puolesta. Ferdinand Marcosin julistauduttua vaalitarkkailijoiden protestoinnista välittämättä vaalivoittajaksi, Coranzon Aquino kehotti kannattajiaan kansalaistottelemattomuuteen.

Toinen keskeinen väkivallattomuuden puolestapuhuja oli arkkipiispa Jaime Sin, joka jo vuosikymmenen ajan oli suurissa rukoustilaisuuksissaan saarnannut sotatilaa, pidätyksiä ja kidutuksia vastaan. Hänellä oli keskeinen rooli opposition yhtenäistämisessä ja sitouttamisessa väkivallattomuuteen. Kirkon hallussa olleet Radio Veritas ja samanniminen sanomalehti olivat Marcosin hallintokaudella opposition tärkeimmät äänitorvet.

Marcosin menettäessä legitimiteettiään myös armeijan rivit alkoivat rakoilla. Puolustusministeri Juan Enrile, puolustusvoimien apulaishenkilöstöpäällikkö Fidel Ramos ja joukko upseereja suunnittelivat sotilasvallankaappausta. Suunnitelmien paljastuttua Enrile ja Ramos linnoittautuivat neljänsadan kapinallisen sotilaan kanssa ensin kahteen, ja myöhemmin yhteen sotilastukikohtaan Manilan ulkopuolella. Arkkipiispa Sin kehotti radiossa kansalaisia kerääntymään tukikohdan ulkopuolelle estääkseen Marcosille lojaalien ja kapinallisten väkivaltaisen yhteenoton, ja näin tapahtui.

Useiden läpiajoyritysten jälkeen sotilasajoneuvot kääntyvät takaisin. Kansa hurrasi. Seuraavien tuntien ja päivien aikana yhä useampi sotilas kieltäytyi tottelemasta käskyjä vaarantaa kansalaisten hengen, ja kääntyi kapinallisten puolelle. Kahta päivää myöhemmin presidentti Marcos luopui vallasta, ja lennätettiin Havaijille.

Väkivallattomat vallankumoukset tehokkaampia kuin väkivaltaiset

Erica Chenowethin ja Marie Stephanin väkivaltaisia ja väkivallattomia kampanjoita viimeisen sadan vuoden ajalta vertailleen tutkimuksen mukaan väkivallattomien vallankumousten onnistumistodennäköisyys on lähes kaksi kertaa suurempi kuin väkivaltaisten. Heidän tutkimuksessaan oli mukana noin kaksisataa väkivaltaista ja noin sata väkivallatonta kampanjaa.

Myös People Power -vallankumouksen onnistumisen kannalta oli ratkaisevaa, että osallistujat pidättäytyivät väkivallattomissa keinoissa. Ensinnäkin se teki tyhjäksi Marcosin pelotteluretoriikan, mutta mikä vielä tärkeämpää, väkivallattomuus mahdollisti laajojen kansanryhmien osallistumisen kampanjaan.

Chenowethin ja Stephanin tutkimuksen mukaan nimenomaan osallistujamäärä on ratkaisevaa kampanjan onnistumisen kannalta: mitä suurempi osa väestöstä on kampanjan takana, sitä suuremmalla todennäköisyydellä vallankumous onnistuu. Väkivallattomien vallankumousten tehokkuuden selittää se, että kynnys lähteä mukaan väkivallattomaan kampanjaan on huomattavasti alhaisempi kuin sotilasvallankaappaukseen liittyminen. Suurimmissa People Power -mielenosoituksissa, kuten Benigno Aquino Jr:n hautajaisissa ja Cory Aquinon julistautuessa vaalivoittajaksi, oli mukana jopa kaksi miljoonaa ihmistä.

Toinen keskeinen syy väkivallattomien vallankumousten tehokkuuteen on väkivallattomien metodien laajempi kirjo. Filippiinien tapauksessa se tarkoitti edellä kuvatun kaltaisten ihmismuurien muodostamisen lisäksi muun muassa yleislakkoja, mielenosoituksia, marsseja, media- ja tuoteboikotteja, rahojen nostamista pankeista, koulujen sulkemisia, sähkö- ja puhelinlaskujen maksujen viivyttelyä, laulamista, tanssimista, rukoushetkiä, ulkonaliikkumiskiellon uhmaamista, istumalakkoja ja viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, puhelinluettelon keltaisten sivujen repimistä, ja näin syntyneen paperisilpun heittelyä pilvenpiirtäjien ikkunoista.

Arvokkuuden antamisen vallankumous

Väkivallattoman vallankumouksen toteuttaneet filippiiniläiset näyttivät mistä väkivallattomuuden voimassa on kysymys: rohkeasta ja aktiivisesta puuttumisesta epäkohtiin, periksiantamattomuudesta, ja äärimmäisissä tapauksissa myös uhrautumisvalmiudesta. Kyse on siitä, ettei taivuta väkivaltaa käyttävien tai sillä uhkaavien tahtoon, mutta ei myöskään nähdä heitä vihollisina, jotka pitää murskata, vaan kanssaihmisinä, jotka pyritään saamaan oivaltamaan jotain uutta. Jotkut filippiiniläiset käyttivät tästä termiä alydangal, mikä kirjaimellisesti suomennettuna tarkoittaa arvokkuuden antamista.


Lähteet:


Ackerman, Peter & DuVall, Jack
: A Force More Powerful – A Century of Nonviolent Conflict. Palgrave 2001.
Amnesty International: Report of an Amnesty International Mission to The Republic of the Philippines 22.11.-5.12.1975. AI Publications, London.
Bartkowski, Maciej (ed.): Recovering Nonviolent History – Civil Resistance in Liberation Struggles. Lynne Rienner Publishers. Boulder 2013.
Chenoweth, Erica & Stephan, Maria J: Why Civil Resistance Works. The Strategic Logic of Nonviolent Conflict. Columbia University Press, New York 2011.
Global Nonviolent Action Database -sivusto osoitteessa nvdatabase.swarthmore.edu.
Nagler, Michael N: The Search for a Nonviolent Future – A Promise of Peace For Ourselves, Our Families, and Our World. New World Library, 2004.

(1) Historioitsija Alfred McCoyn mukaan Marcosin hallinnon toteuttamia mielivaltaisia murhia tapahtui 3 257, kidustapauksia oli 35 000 ja pidätyksiä noin 70 000. Sanomalehti Bulatlat arvioi laittomien pidätysten määrän olleen jopa 120 000. Amnestyn vuonna 1975 haastattelemista vangeista seitsemääkymmentä prosenttia oli kidutettu. Syyskuusta 1972 helmikuuhun 1980 kestänyt sotalaki hajotti parlamentin ja teki Marcosista presidentin lisäksi myös pääministerin. Sotalain aikana presidentinvaaleja ei järjestetty. Kun vaalit lopulta järjestettiin vuonna 1981, ehdokkuuden ikärajaksi asetettiin 50-vuotta, mikä esti Marcosin vakavinta haastajaa, 48-vuotiasta Benigno Aquinonoa asettumasta ehdolle. Transparency International nostaa Ferdinand Marcosin viime vuosikymmeninä hallinneiden valtionjohtajien joukosta maailman toiseksi korruptoituneimmaksi, heti Indonesiaa vuosina 1967-1998 hallinneen Mohamed Suharton jälkeen.

Keskustelua pasifismista ja maanpuolustuksesta kristillisestä näkökulmasta

Keskiviikkona 3.2.2016 osallistuin Radio Dein viikon debatti -ohjelmaan. Aiheena oli pasifismi, väkivallattomuus ja maanpuolustus kristillisestä näkökulmasta. Keskustelemassa kanssani oli sotilaspappi Risto Kaakinen. Toimittajana toimi Kai Kortelainen. Keskustelumme on kuultavissa Radio Dein arkistossa, tämän linkin takana. Tässä joitakin pointteja, jota minun oli ainakin tarkoitus nostaa esille:

Kristillinen pasifismi

* Yksilöiden on otettava itse vastuu moraalisista valinnoistaan. Tätä ei saa ulkoistaa lakikirjoille tai auktoriteeteille. Maailmanhistorian hirvittävimmät vääryydet ovat tapahtuneet nimen omaan valtiovallan toimesta ja laillisesti.

* Jeesus kehotti rakastamaan vihollisiaan. En tulkitse tätä utopistisena ihannekuvana, jota olisi mahdoton saavuttaa, vaan konkreettisena neuvona siitä, miten elää maapallolla ja miten toimia eteen tulevissa ristiriitatilanteissa. Raamatuntutkija Walter Winkin mukaan raamatunkohta vastustamisen kiellosta ja toisen posken kääntämisestä on yleisesti väärintulkittu. Vastarinnaksi käännetyllä sanalla anthistemi on muinaiskreikan kielessä sotilaallinen merkitys. Oikeampi käännös olisi ”älkää vastustako pahaa väkivaltaisesti.” Toisen posken kääntämisessä puolestaan kyse ei ole nyrkkitappelusta (siinähän oikeakätisen isku osuisi vasemmalle poskelle), vaan oikean käden kämmenselällä huitaisusta. Kyse oli tuon aikaisessa kulttuurissa ylempiarvoisen tapa nöyryyttää alempiarvoista. Oikean posken kääntäminen tuollaisessa tilanteessa oli vahva viesti siitä, ettei hyväksy tuota nöyryytystä. (Tästä tarkemmin mm. tässä Daniel Nylundin kirjoituksessa.)

* Aseistakieltäytyjät eivät ole vapaamatkustajia, vaan heitä on aina kohdeltu kaltoin, syrjitty, vangittu, vainottu ja teloitettu.

* Leo Tolstoi, Albert Einstein, Mohandas Gandhi, Martin Luther King Jr, Rosa Parks, Sophie Scholl, Arndt Pekurinen ja Maximilian Kolbe olivat rohkeita yhteiskunnan konsensuksen kyseenalaistajia ja suuria keskustelunavaajia. Heidän ajatuksiaan sodasta, rauhasta, tottelemisesta ja tottelemattomuudesta on syytä lukea tarkkaan, punnita ja levittää. Meidän tulee ajatella laajemmin kuin vain yhden valtion näkökulmasta ja pohtia vakavasti, miten pystymme ihmiskuntana kehittymään yhä viisaampaan suuntaan. Historiasta kannattaa ottaa opiksi. Miten olemme päässeet eroon valtiovaltojen harjoittamasta kolonialismista, orjuudesta, julkisista teloituksista, noitavainoista? Näiden muutosten saavuttamiseksi tarvittiin rohkeita visionäärejä ja vallitsevien käytäntöjen kyseenalaistajia. (Albert Einsteinin pasifismista lisää täällä.)

Väkivallattomuus

* Jos haluat rauhaa, valmistaudu rauhaan. On olemassa kolmas vaihtoehto väkivallan käytön ja passiivisuuden / antautumisen lisäksi. Meidän tulee satsata rauhantutkimukseen ja väkivallattomien konfliktinratkaisukeinojen kehittämiseen. Intian itsenäistyminen, Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliike, Tšekkoslovakian vuoden 1968 miehityksen vastustaminen, Puola 1980-luvulla, Itä-Eurooppa vuosina 1989-91, apartheid-järjestelmän kaatumiseen vuonna 1994… esimerkkejä väkivallattomista konfliktinratkaisusta riittää. Portugalissa kaatui diktatuuri väkivallattomasti vuonna 1974, Filippiineillä vuonna 1986 ja Serbiassa vuonna 1999. Meneillään olevalla vuosisadalla menestyksellisiä väkivallattomia vallankumouksia on ollut muun muassa Georgiassa, Ukrainassa, Libanonissa ja Tunisiassa. Näitä pitää tutkia, näistä pitää keskustella, tätä taktiikkaa pitää kehittää systemaattisesti.

Asevarustelu

* Maailman sotilasmenot olivat viime vuonna 1 776 miljardia, eli 1,77 biljoonaa. Tämä on enemmän kuin maailman kolmanneksi suurimman talouden, Japanin, julkiset menot (1,7 biljoonaa), lähes 30 kertaa Suomen valtion budjetti, yli kolmetoista kertaa enemmän kuin maailmassa annettiin kyseisenä vuonna kehitysapua (OECD). Kyseinen summa on 2,3 % maailman bruttokansantuotteesta (Sipri 2015). Erään arvion mukaan viidesosalla tästä summasta voitaisiin 1) poistaa maailmasta äärimmäinen köyhyys ja nälänhätä, 2) taata peruskoulutus kaikille, 3) poistaa sukupuolten eriarvoisuus perus- ja toisen asteen koulutuksessa, 4) vähentää alle viisivuotiaiden kuolleisuuden kolmannekseen, 5) vähentää odottavien äitien kuolleisuus neljännekseen, 6) pysäyttää HIV:n, malarian ja muiden tartuntatautien leviäminen, 7) taata ympäristön kestävä kehitys ja 8) luoda globaali kumppanuus kehitykseen (Sipri, Demilitarize).

* Syvimmän talouskriisinsä aikana Kreikka osti aseita miljoonilla Saksasta, joka tunnetusti oli Kreikan suurin velkojen perijä. Tähän ei puututtu, koska Saksa hyötyi näistä kaupoista. Sen sijaan leikattiin sosiaaliturvasta. Kreikkalaisia pelotellaan heidän naapurimaallaan Turkilla, joka myös kuuluu Natoon. Onko tässä mitään järkeä? Miten ihmeessä Nato ei pysty luomaan turvallisuutta edes itsensä sisälle?

* Talouselämä -lehden arvion mukaan puolustusvoimat valmistautuvat 10 miljardin suurkauppoihin. Monitoimilaivoja, torjuntahävittäjiä ja tykkejä. Suomen valtion vuosibudjetti on n. 55 miljardia.

* N. 90% aseista valmistetaan lännessä. Vakavaraisista, rauhallisista olosuhteista myydään aseet epävakaisiin ja köyhiin olosuhteisiin, ja sitten ihmetellään, miksi siellä niin soditaan, ja miksi sieltä tulee pakolaisia.

Yläkuva: The Deserter (1916) by Boardman Robinson

Mahdoton ryöstettävä

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puoelsta -lehdessä 6/2015.

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, saavutettu itsenäistymisiä, puolustettu valtioita ja johdettu niin pieniä kuin suuriakin poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin niin kansainvälisessä politiikassa kuin arkipäiväisissä kanssakäymisessäkin.Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Sarjassa käydään läpi esimerkkejä tapauksista, jossa epäkohtiin ollaan puututtu rohkeasti ja aktiivisesti, mutta ilman väkivaltaa ja toista osapuolta nöyryyttämättä.

Yksi parhaiten väkivallattomuuden voimaa kuvaavia tarinoita on kertomus iäkkäästä naisesta, joka osoittautui mahdottomaksi ryöstettäväksi. Michael N. Naglerilla, Berkeleyn yliopiston emeritusprofessori ja Metta Center for Nonviolence -järjestön perustajalla on tapana kertoa tämä tarina luennoillaan. Iäkäs nainen oli ajanut yksin autolla syrjäisellä seudulla Yhdysvalloissa. Nuori mies oli pysäyttänyt auton ja vaatinut naista luovuttamaan rahansa. Vanhus oli katsonut aseella uhannutta miestä silmiin ja sanonut: ”Jeesus on tässä autossa minun kanssani. Jos ammut minut, pääsen taivaaseen. Mutta sinä joudut helvettiin.” Ryöstäjä oli hämmentynyt, laskenut aseensa ja lähtenyt kävelemään poispäin. Vanhus ei ollut kuitenkaan luovuttanut, vaan pyysi vielä ryöstäjää tulemaan takaisin. Ryöstäjä oli totellut, ja aikansa juteltuaan ja mieheen tutustuttuaan vanhus oli antanut kaikki autosta löytämänsä rahat, joitakin kymmeniä dollareita, ryöstäjälle.

Mitä todennäköisimmin tarinan vanhus ei ollut tutustunut väkivallattomuuden teorioihin ja historiallisiin esimerkkeihin sen käytöstä, mutta onnistui silti toteuttamaan väkivallattomuuden perusperiaatteita kohta kohdalta. Ensinnäkin hän oli rohkea. Intialainen vapaustaistelija Mohandas Gandhi (1869-1948), joka paremmin Mahatma Gandhina tunnetaan, arvosti rohkeutta niin korkealle, että piti jopa väkivaltaa parempana ratkaisuna kuin pelkuruutta, antautumista ja periksi antamista.

Tämä kävi ilmi useista kohtaa hänen elämäänsä ja kirjoituksiaan. Kun Gandhia oli esimerkiksi yritetty puukottaa Etelä-Afrikassa vuonna 1908, hänen aikuinen poikansa oli jälkeenpäin kysynyt, miten hänen olisi pitänyt toimia, jos hän olisi ollut tilanteessa paikalla. Poika sanoi ymmärtävänsä isänsä teorian, ettei pidä lyödä takaisin eikä alistua väkivallalla uhkaavan tahtoon, mutta tunnusti samalla että hän tuskin pystyisi kävelemään puukottajan ja puukotettavan väliin tappelematta vastaan aktiivisesti. Gandhi vastaus oli yksiselitteinen: ”Jos et voisi suojella minua kohdistamalla vaaran itseesi, sinun olisi epäilemättä puolustettava minua hyökkäämällä miehen kimppuun. On aina parempi käyttää jalostamatonta voimaa, kuin osoittaa pelkuruutta.”

Toinen, omalla tavallaan vielä rajumpi esimerkki, liittyy nöyryyttämättömyyden periaatteeseen, ja on ajalta vuosikymmeniä kyseistä puukotustapausta myöhemmin. Tässä vaiheessa Gandhi oli jo maailmanlaajuisestikin tunnettu väkivallattomuuden puolestapuhuja. Eräs hänen toimittamansa lehden lukijoista kirjoitti hänelle kirjeen, jossa kuvaili tulleensa lyödyksi päin kasvoja julkisella paikalla. Kirjeessään mies kuvaili tunteneensa itsensä nöyryytetyksi, mutta pystyneensä hammasta purren olemaan lyömättä takaisin. Kirjeen sävystä päätellen hän odotti Gandhilta kehuja, mutta saikin kritiikkiä: Gandhi vastasi, että miehen olisi pitänyt lyödä takaisin.

Miten on mahdollista, että Gandhi, pasifismin ja väkivallattomuuden ikoni, kehottaa toisen posken kääntämisen sijaan lyömään takaisin? Syynä on kirjeen kohta, jossa mies kertoi tulleensa nöyryytetyksi. Gandhin mukaan nöyryyttämättömyyden prinsiippi – eli ei pidä nöyryyttää muita mutta ei myöskään tulla itse nöyryytetyksi – on väkivallattomuudessa erittäin keskeistä. Se, että kirjeen kirjoittaja kertoi tunteneensa itsensä nöyryytetyksi todistaa, ettei hän ollut ymmärtänyt väkivallattomuudesta edes alkeita. Kaiken lähtökohta on itsekunnioitus, se, että kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa itseään. Vain sitä kautta oppii aidosti kunnioittamaan, arvostamaan ja rakastamaan muita – lähimmäisiä, tuntemattomia, ja lopulta jopa niin sanottuja vihollisia.

Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Gandhi ei kehottanut lyömään takaisin noin yleensä, vaan hän halusi korostaa rohkeuden, aktiivisuuden ja itsekunnioituksen merkitystä. Hänen viestinsä oli, että meidän tulee opiskella, harjoitella, käyttää ja kehittää väkivallattomia metodeja aina kuin mahdollista, mutta jos emme osaa, pysty tai uskalla turvautua väkivallattomiin metodeihin, väkivaltakin on parempi ratkaisu kuin alistuminen, nöyrtyminen tai passiivisuus. Gandhin mukaan ”Vastustajamme on pelko. Me luulemme että se on viha, mutta se on pelko.”

Naglerin kertoman tarinan vanhus ei suostunut nöyryytetyksi, eikä myöskään pyrkinyt nöyryyttämään ryöstäjäänsä. Hän seisoi tukevasti omilla jaloillaan ja piti kiinni periaatteistaan, itsevarmana, aikuismaisena, viisaana. Hänellä ei ollut tarvetta halventaa toista osapuolta, vaan hän pyrki ajamaan myös hänen etuaan.

Väkivallattomuus on aktiivista puuttumista epäkohtiin

Toinen yksityiskohta, joka ryöstön kohteeksi joutuneen vanhuksen tarinassa osuu yksiin väkivallattomuuden perusperiaatteiden kanssa, on vanhuksen aktiivisuus. Vanhuksen tavoitteena ei ollut päästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois, vaan hän näki nuoren miehen käytöksessä epäkohdan, johon oli syytä puuttua. Väkivallattomuudessa on kyse juuri tästä: aktiivisesta puuttumisesta kokemiimme tai ympärillämme näkemiimme epäkohtiin. Tässä suhteessa väkivallattomuus eroaa määritelmällisesti pasifismista, joka useimmiten ymmärretään kieltäytymisenä tai pidättäytymisenä jonkin asian tekemisestä. Väkivallattomuus sen sijaan on nimenomaan tekemistä ja asioihin puuttumista. Passiivisuus – aktiivisuus -akselilla tarkasteltuna väkivallattomuudesta käytetty synonyymi ‘passiivinen vastarinta’ on siten harhaanjohtava.

‘Passiivinen vastarinta’ -termiä käyttävät muun muassa suomalaiset historiankirjat kuvatessaan venäläistämistoimenpiteitä vastustaneen Kagaali-vastarintaliikkeen toimintaa. Voi kuitenkin hyvällä syyllä kysyä, mitä passiivista on lentolehtisten levittämisessä, maanalaisten lehtien toimittamisessa ja puolet kutsuntavelvollisista kotiin jättäneen vuoden 1902 kutsuntalakon toteuttamisessa.

Kolmannekseen vanhus teki eron tekijän ja teon välillä. Olemalla tottelematta ryöstäjää vanhus ilmaisi selkeästi, ettei hyväksynyt miehen tekoa, mutta toisaalta juttelemalla hänelle, katsomalla silmiin, hän antoi ymmärtää, että hyväksyi hänet ihmisenä. Näin toimimalla hän loi luottamuksen ilmapiirin, jonka turvin he päätyivät sovintoon. Väkivallattomassa toiminnassa tavoitteena ei ole murskata vastustajaa, vaan saada hänet tulemaan järkiinsä. Toinen osapuoli pyritään saamaan oivaltamaan jotain uutta, niin että hän onnistuu näkemään mikä tilanteessa on kummankin osapuolen etu.

Neljännekseen hän ei käyttänyt ongelmanratkaisussaan väkivaltaa. Väkivallan puuttuminen on väkivallattomuudessa, sanan etymologia huomioon ottaen, itsestäänselvyys, mutta väkivallattomuus tarkoittaa kuitenkin jotain paljon enemmän kuin vain väkivallan puuttumista. Se on aktiivista ja rohkeaa puuttumista epäkohtiin, rehellisyyttä, vilpittömyyttä ja useissa tapauksissa myös epäitsekästä uhrautumisvalmiutta.

Huomio väkivallattomuuteen

Väkivallattomuus tunnetaan parhaiten Intian itsenäisyystaistelusta 30- ja 40-luvuilta ja amerikkalaisten 50- ja 60-lukujen ihmisoikeustaistelusta – jotkut osaavat yhdistää sen myös Tšekkoslovakian siviilivastarintaan vuonna 1968, Puolan solidaarisuusliikkeeseen 1980-luvulla, kommunismijärjestelmän luhistumiseen Euroopassa vuosina 1989-91 tai apartheid-järjestelmän kaatumiseen vuonna 1994. Mutta vähemmän tunnettua on, että vastaavia kampanjoita löytyy satoja eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa.

Väkivallattomat kampanjat, olivatpa ne kuinka onnistuneita tahansa, jäävät mediassa ja historiankirjoituksissa jatkuvasti väkivaltaisten selkkausten varjoon. Kuvitellaan esimerkiksi kaksi veljestä, joille tulee erimielisyyttä perinnönjaosta. Jos he ratkaisevat riitansa väkivallattomasti puhumalla, kukaan tuskin saa tietää, että heillä mitään ristiriitaa on ollutkaan. Mutta mikäli he yrittävät ratkaista erimielisyytensä nyrkkitappelulla, saavat naapurit siitä hyvin helposti syyn juoruille. Puukkotappelulla ‘ratkaistu’ perintöriita sen sijaan päätyy helposti paikallislehteen, ja ampumavälikohtaus puolestaan valtakunnan mediaan.

Mitä enemmän ja mitä brutaalimpaa väkivaltaa, sitä enemmän se saa mediassa huomiota. Sama pätee historiankirjoituksissa. Japanin ja Venäjän välinen, 140 000 sotilaan hengen vaatinut sota vuonna 1905 saa historiankirjoissa enemmän tilaa kuin Ruotsin ja Norjan välinen, diplomaattiseen ratkaisuun päätynyt kiista samana vuonna. Historiankirjat keskittyvät kuvailemaan väkivaltaisia sotia, vaikka rauhanaika on normaalimpi olotila. Huomion kiinnittyminen väkivaltaan on luonnollista, sillä epänormaali kiinnostaa enemmän kuin normaali. Tästä ei kuitenkaan saa vetää sitä johtopäätöstä, että ihmiskunnan historiassa väkivaltainen konfliktinratkaisu olisi yleisempää kuin väkivallaton.

Väkivallattomuus ansaitsee ja tarvitsee huomiomme, sillä kyse ei ole taikatempusta, jonka avulla kuka tahansa voi selvitä voittajana mistä tahansa konfliktista, vaan voimasta, jonka käytössä yksilöt, ryhmät ja yhteiskunnat voivat olla tulla yhä paremmiksi. Kehittyäksemme yksilöinä ja yhteiskuntana väkivallattomuuden voiman käytössä – pystyäksemme vähentämään maailmasta väkivaltaa – meidän täytyy tuntea väkivallattomuuden historia, meidän täytyy analysoida sen onnistumisia ja epäonnistumisia, ja meidän tulee tutustua sen taustalla olevaan teoriaan.

Mitä voimme oppia Martin Luther King Jr:lta?

Kertomuksia rohkeudesta -ohjelman vieraana baptistipappi Jani Edström ja aiheena baptistipappi Martin Luther King Jr. Kuka oli Martin Luther King Jr, mitkä olivat hänen vaikutteensa ja vaikutuksensa, ja mitä voimme oppia häneltä etsiessämme ratkaisua nykypäivän ongelmiin?

timo_ja_jan_edström_300x210

Uusi video väkivallattomasta vastarinnasta

Olkaa ystävällisiä ja levittäkää tätä videota sosiaalisessa mediassa. Väkivalta on paitsi moraaliton, myös tutkitusti tehoton tapa saada läpi poliittisia uudistuksia. Tehokkaampi vaihtoehto on olemassa, ja sitä on mahdollista jalostaa edelleen tiedotuksen, tutkimuksen ja testauksen avulla.

Loviisan Rauhanfoorumi 6.-9.8.2015

Loviisan Rauhanfoorumissa etsitään vaihtoehtoja väkivallalle – mukana mm. Pekka Haavisto, suomalaisia musliminuoria, suomalais-ugrilaisuutta käsittelevä seminaari, elokuva ja tanssiteos, Venäjä-asiantuntijoita ja suuri joukko taiteilijoita

Vuoropuhelun lisäämiseen ja väkivallan vähentämiseen rohkaiseva Loviisan Rauhanfoorumi alkaa tänä vuonna torstaina 6.8. Ukraina-keskustelulla, johon asiantuntijoiksi saapuvat kansanedustaja Pekka Haavisto ja Ukrainassa ETYJ-tarkkailijana toiminut Anne Palm. Hiroshiman atomipommin pudottamisesta tulee tuona päivänä kuluneeksi 70 vuotta, ja asiaa muistetaan kynttiläkulkueessa.

Perjantaina eri uskontojen edustajat kokoontuvat ruokailemaan seurakuntakeskus Tikvaan. Kokoontumisen jälkeen annetaan yhteinen vetoomus ympäristönsuojelun puolesta. Myöhemmin samana päivänä toteutetaan Ruotsinpyhtäällä ‘pyhiinvaellus Pariisiin’ tulevaa ilmastokokousta silmällä pitäen.

Lauantaina 8.8. tarjolla on toritapahtuma, neljä seminaaria ravintola Kappelissa, Loviisassakin kuvatun Tsamo-elokuvan ilmaisnäytös, Hanna Brotheruksen Faina -videotanssiteoksen maailmanensi-ilta ja illan päätteeksi senegalilaista musiikkia soittavan Leket Guin ilmaiskonsertti Laivasillalla.

Lauantain seminaareissa pohditaan mm. suomalaisten turvallisuuspolitiikan tilaa rauhan- ja kansainvälisen politiikan tutkija Pertti Joenniemen ja maanpuolustuskoulun dosentti Arto Nokkalan kanssa, sunni- ja shiamuslimien suhteita tietokirjailija Liisa Liimataisen kokoaman asiantuntijaryhmän voimin ja etsitään vaihtoehtoja väkivallalle diplomaatti Heikki Talvitien ja Humanistiliiton puheenjohtaja Irma Peiposen kanssa. Aamupäivän elokuvatarjontaan liittyen pohditaan myös suomalais-ugrilaisten kansojen tilannetta mm. toimittaja Kirsikka Moringin, kääntäjä Jukka Mallisen ja teatteriohjaaja Ari-Pekka Lahden kanssa. Lauantain elokuvat näytetään Tikvassa ja seminaarit toteutetaan ravintola Loviisan Kappelissa.

Sunnuntaina on vuorossa paitsi rauhanmessu ja Loviisan Laulujuhlat, myös lapsiperheille suunnattu taidetyöpaja Kappelinpuistossa. Loviisan Laulujuhlille esiintymään saapuu Hinthaaran kyläkuoro, Laururyhmä Misanel, Loviisan valituskuoro, Blokomblaanda, Lappträsk-kvartetten, Kuoro Kupliva sekä Piirpauke-yhtyeestä tuttu Cinta Hermo. Ohjelmassa myös yhteislaulua vähintään kolmella kielellä.

Kokonaisuudessaan ohjelma löytyy osoitteesta www.rauhanfoorumi.fi/ohjelma-2015. Hiroshima päivän kynttiläkulkueen ympärille muodostunutta Loviisan Rauhanfoorumia on järjestetty vuodesta 1987 lähtien. Kokoavana järjestäjänä toimii Suomen Kristillinen Rauhanliike, yksittäisiä ohjelmia järjestämässä mukana mm. Suomen Rauhanliitto, Suomen Sadankomitea, Suomen Rauhanpuolustajat, Loviisan seurakunnat, Humanistiliitto, Loviisan Laulu ry, Changemaker sekä Jäänreunan kansat -projekti. Tapahtuman suojelijana toimii presidentti Tarja Halonen.

Lisätietoja:

Timo Virtala, 045 784 05574
Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri
www.rauhanfoorumi.fi
info@rauhanfoorumi.fi

Asevelvollisuuskeskustelu Ylen Kioski -ohjelmassa

Tästä pääsee seuraamaan Yle TV2:ssa viime keskiviikkona esitettyä Kioski -ohjelmaa, jossa sain kunnian olla vieraana. Aiheena oli reservikirjeet, reservistä kieltäytyminen ja eroa-armeijasta.fi -sivusto. Toisena asiantuntijana paikalle oli kutsuttu kansanedustaja, Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savola. Ohjelma on nähtävillä noin kuukauden ajan.

Jatkoin keskustelua samasta aiheesta heti seuraavana aamuna Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa, jonne vieraakseni tuli Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteeri Kaj Raninen.

Taustaksi mainittakoon, että suoritin varusmiespalvelukseni vuonna 1994. Kolme vuotta sitten jättäydyin pois puolustusvoimien reservistä allekirjoittamalla hakemuksen täydennyspalvelukseen. Päädyin ratkaisuun, koska koin ja yhä koen Suomen ja muun maailman sijoittavan liikaa resursseja asevarusteluun, kun turvallisuuden parantamiseksi varatut rahat tulisi nykyistä huomattavasti suuremmassa määrin sijoittaa kansainvälisen talousjärjestelmän parantamiseen, ilmastonmuutoksen torjuntaan, kansainvälisen oikeusjärjestelmän kehittämiseen ja väkivallattomien konfliktinratkaisukeinojen edistämiseen.

Koin esimerkiksi Suomen puolustusvoimien reservin olevan kohtuuttoman suuri. Suomen sodanajan reservi oli tuolloin Euroopan 48 maan joukosta viidenneksi suurin Venäjän, Ukrainan, Turkin ja Ranskan jälkeen. Sodanajan joukot täytyy pitää modernissa aseistuksessa, ja tunsin tämän olevan yhteiskunnan resurssien tuhlausta. (Sittemmin sodanajan joukkojen suuruutta onkin pienennetty 350 000:sta sotilaasta 230 000:een.)

Toinen syy oli jo kymmenen vuotta jatkunut rauhanaktivismini. Tuntui ristiriitaiselta olla mukana armeijan reservissä, kun sekä työssä että vapaa-ajallani pyrin nostamaan esille väkivallattomia konfliktinratkaisumalleja.

Millä keinoin kohti rauhaa Israelissa ja Palestiinassa?

Alla kuunneltavissa olevassa Radio Ravun Kertomuksia rohkeudesta -lähetyksessä Timo Virtalan vieraana Icahd Finland‘in puheenjohtaja Bruno Jäntti. Keskustelunaiheina mm.

– Koska ja miksi Jäntti kiinnostui Israel / Palestiina -konfliktista?
– Millainen järjestö on Icahd‬ Finland?
– Tulisiko Israelia boikotoida?
– Millaista rauhantyötä tekee Combatants for Peace?
– Mikä on turismin rooli kyseisessä konfliktissa, entä median?

Aktiivista ja rakentavaa rohkeutta on Jäntin mukaan edustaneet ennen kaikkea Wikileaksin perustaja Julian Assange sekä amerikkalainen vuonna 2003 Gazassa Israelin armeijan puskutraktorin alle kuollut rauhanaktivisti Rachel Corrie.

Suuri kiitos!

Eduskuntavaalit on nyt takana ja on tullut aika kiittää äänestäjiä, tukiryhmää ja muita avustajia. Olen erittäin otettu joka ikisestä äänestä jonka sain, ne ovat suuria luottamuksen osoituksia.

Kaikkiaan vihreillä vaalit menivät erinomaisesti, saimme eduskuntaan viisi kansanedustajapaikkaa lisää. Vihreiden tulos todistaa, että kampanjani keskeisimmät teemat – ympäristönsuojelu, globaali oikeudenmukaisuus ja ihmisarvon kunnioittaminen – ovat tärkeitä yhä kasvavalle joukolle suomalaisia.

Politiikasta, tiedottamisesta ja ihmisistä paljon oppineena jatkan aktiivisesti työskentelyä kampanjassani esille nostamieni teemojen puolesta. Kertomuksia rohkeudesta -podcast -lähetykset tulevat jatkumaan viikoittain. Tulevana viikonloppuna minut löytää Helsingistä Suomen Sosiaalifoorumista ja ensi kuussa Loviisan Rauhanfoorumin pöydän takaa Mahdollisuuksien torilta Porvoosta ja Maailma Kylässä -festivaali Helsingissä. Loviisan Rauhanfoorumi järjestetään tänä vuonna 6.-9.8.2015. Tapaamisiin!

Yläkuvassa jaetaan viimeinen Timo’s Time -vaalilehti vaaleja edeltäneenä lauantai-iltapäivänä. Lehden voi lukea sähköisenä täältä, aiheet ovat ajattomat. Lehdessä on juttuja mm. valtion roolista, yhteisötaloudesta, ympäristönsuojelusta, sähkölaitteiden suunnitellusta hajoamisesta ja väkivallattomuudesta.

Kertomuksia rohkeudesta

Kohdatessamme yksilöinä tai yhteiskuntana epäoikeudenmukaisuutta, aggressiivisuutta tai väkivaltaa – oli kyseessä sitten työpaikkakiusaaminen, nakkikioskitappelu, terrorismi tai kansainvälistä oikeutta rikkova öykkärivaltio – valitettavan usein katsomme vaihtoehtoja olevan vain kaksi: pakeneminen tai taisteleminen. Mikäli päädymme jälkimmäiseen, huudamme kun meille huudetaan, ja suutumme kun meille suututaan. Viranomaisemme rankaisevat lainrikkojia, ja poliitikkomme lisäävät puolustusmenoja, jos naapurissa uhitellaan. Toinen vaihtoehto – alistuminen, passiivisuus tai nöyrtyminen – nähdään syystäkin huonona, sillä paha ei saa palkkaansa, eikä epäoikeudenmukainen tilanne tule korjatuksi.

Mutta on olemassa kolmaskin vaihtoehto, jonka avulla voimme puuttua epäkohtiin. Se on aktiivinen, mutta ei aggressiivinen. Se on taipumaton, mutta ei uhitteleva. Se on todistetusti toimiva, mutta vaatii käyttäjältään rohkeutta, osaamista ja pelisilmää. Tutkimusten mukaan se on tehokkaampi keino kuin väkivalta, vaikkakin vähemmän tunnettu, ja siten myös vähemmän kehitetty, jalostettu ja kokeiltu. Kyseessä ei ole taikatemppu, joka toimisi aina ja kaikkialla automaattisesti, vaan voima, jonka käyttämisessä voi harjoittelun avulla tulla paremmaksi.

Sillä on monta nimeä: satyagraha, moraalinen jiu-jitsu ja väkivallattomuus, vain kolme mainitakseni. Kaliforniassa joitakin vuosia sitten tapaamani, yhdysvaltalainen David Hartshough käytti sitä yhdeksäntoistavuotiaana, kun häntä uhattiin puukolla hänen osallistuessaan tummaihoisten ihmisoikeuskamppailuun. Hän oli katsonut uhkaajaa silmiin ja sanonut: ”Sinä teet niin kuin katsot oikeaksi, mutta minä yritän silti rakastaa sinua.” David ei totellut uhkaajaa eikä nöyrtynyt, mutta ei myöskään ollut aggressiivinen, ei pelännyt eikä pyrkinyt nöyryyttämään vastustajaansa. Davidin rohkeus teki vaikutuksen, ja puukolla uhannut mies laski aseensa ja poistui paikalta.

Pekingissä, Taivaallisen rauhan aukiolla kesäkuussa 1989, sitä käytti tuntemattomaksi jäänyt kapinallinen, joka pysäytti panssarivaunukolonnan asettumalla seisomaan niiden eteen. Hän päätti näyttää kuinka tosissaan muutosta haluttiin, ja onnistuikin siinä, vaikka kokonaisuudessaan kiinalaisopiskelijoiden väkivallaton vallankumous ei onnistunutkaan.

Todistetusti tehokas

Juuri tähän epäonnistumiseen vetosi sissiryhmiä työkseen tutkinut Erica Chenoweth, kun hän osallistui väkivallattomuustutkijoiden konferenssiin, ja halusi ilmaista skeptisyytensä ajatukselle, että väkivallattomuus olisi väkivaltaa tehokkaampi poliittinen vaikuttamiskeino. Eräs tutkijoista esitti Chenowethille haasteen: miksi et todista väitettäsi tilastotieteellisesti. Chenoweth otti haasteen vastaan, ja seuraavien vuosien aikana kokosi tietokannan yli kolmestasadasta väkivaltaisesta ja väkivallattomasta vallankumouksesta, itsenäisyyskamppailusta ja miehitysten vastustamisesta, ja tuli – itselleen yllätykseksi – siihen tulokseen, että väkivallattomat kampanjat ovat viimeisen sadan vuoden aikana olleet lähes kaksi kertaa tehokkaampia kuin väkivaltaiset.

Viime vuosisadan tärkeimpiä onnistuneita väkivallattomia kampanjoita oli Intian itsenäisyyskamppailu 30- ja 40-luvuilla, amerikkalaisten ihmisoikeustaistelu 50- ja 60-luvuilla, Tšekkoslovakian siviilivastarinta Varsovan liiton miehittäjiä vastaan vuonna 1968, Portugalin neilikkavallankumous vuonna 1974, Puolan solidaarisuusliike 1980-luvulla, Filippiinien People Power -vallankumous vuonna 1986, kommunismijärjestelmän luhistumiseen Euroopassa vuosina 1989-91, apartheid-järjestelmän kaatumiseen Etelä-Afrikassa vuonna 1994 ja Serbian puskutraktorivallankumous vuonna 1999. Meneillään olevalla vuosisadalla menestyksellisiä väkivallattomia vallankumouksia on toteutettu muun muassa Georgiassa, Ukrainassa, Libanonissa ja Tunisiassa.

Väkivallattomuuden muodot

Väkivallattomuuden muodot

Kansalaisaktivismissa väkivallattomuuden voimaa on käytetty niin naisten-, etnisten vähemmistöjen-, seksuaalivähemmistöjen kuin eläinoikeuksienkin ajamisessa. Arkipäiväisessä vuorovaikutuksessa sitä käytetään joka ikinen päivä joka ikisessä maailman kylässä, vaikka useinkaan sen käyttäjä ei tiedä sitä käyttävänsä. Juridiikassa se tunnetaan nimellä restoratiivinen oikeus, ja se on käytössä esimerkiksi rikosten sovittelumenetteyissä. Kansainvälisen kriisinhallinnan puolella on kokemuksia sekä aseellisesta että aseettomasta rauhanturvaamisesta.

Media kiinnittää huomionsa väkivaltaan

Väkivallattomuuden voima jää medioissa ja historiankirjoissa valitettavan vähälle huomiolle. Syy tähän on yksinkertainen: väkivalta on epänormaalia, ja siksi siihen kiinnitetään huomiota. Kuvitelkaa esimerkiksi kahta veljestä, joille tulee erimielisyyttä perinnönjaosta. Jos he ratkaisevat riitansa puhumalla, väkivallattomia metodeja käyttäen, kukaan tuskin saa koskaan tietää, että heillä mitään ristiriitaa on ollutkaan. Mutta jos he yrittävät ratkaista ristiriitansa nyrkkitappelulla, hyvin herkästi naapurit sen kuulevat ja juoruavat eteenpäin. Puukkotappelulla ‘ratkaistu’ perintöriita puolestaan päätyisi helposti paikallislehteen, ja mikäli tilanne äityisi ampumavälikohtaukseksi, siitä tulisi valtakunnan tason uutinen. Eli mitä enemmän väkivaltaa, sitä enemmän se saa huomiota.

Sama pätee historiankirjoihin. Kuinka moni muistaa miten Norja itsenäistyi vuonna 1905? Kovin moni ei tapausta muista, koska se ohitetaan historiankirjoissa hyvin nopeasti, koska sodan onnistunut välttäminen ei yleensä katsota tärkeäksi historialliseksi tapahtumaksi.

Tulevaisuus

Mitä asialle tulisi tehdä? Kyse ei ole siitä, että meidän tulisi lakkauttaa puolustusvoimamme ja päästää vangit vankiloistaan, vaan siitä, että meidän tulisi rehellisesti ja tieteellisesti verrata eri vaikuttamiskeinoja. Meidän tulisi tiedostaa, että edellä kuvatun kaltainen voima on olemassa, tutkia sitä, opettaa, testata, ja kehittää siitä yhä vakavammin otettava vaihtoehto väkivallalle.

Tämän tiedon levittämiseksi olen luonut Kertomuksia rohkeudesta -luentosarjan, viikoittaisen nettiradiolähetyksen ja Facebook-sivuston. Työn alla on myös väkivallattomuuden voimaa käsittelevä kirja, jossa kerrotaan esimerkkejä tapauksista, joissa yksilöt tai ryhmät ovat puuttuneet epäoikeudenmukaisuuteen rohkeuden, rehellisyyden ja rakkauden avulla, väkivaltaa käyttämättä ja vastustajaa nöyryyttämättä.

Vähemmän väkivaltaa

Huomisessa Kertomuksia rohkeudesta -radio-ohjelmassa ja podcastissa haastateltavana valtiotieteiden kandidaatti, vihreiden eduskuntavaaliehdokas, pasifisti, sotastrategian ja rauhan- ja konfliktintutkimuksen opiskelija Alviina Alametsä.

Alametsä oli paikalla kun Jokelan kouluampumiset tapahtuivat, ja on sittemmin toiminut aktiivisesti väkivaltaa ennaltaehkäisevässä työssä. Hän kirjoittaa aiheesta kirjaa ja on julkisesti kertonut antaneensa anteeksi ampujalle.

Huomisessa lähetyksessä hän keskustelee Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri Timo Virtalan kanssa väkivallan ennaltaehkäisystä. Mikä on yhteiskunnan ja mikä on yksilöiden vastuu väkivaltaa ehkäisevässä työssä? Millainen rooli siinä on medialla, väkivaltaviihteellä, lainsäädäntötyöllä tai mielenterveyspalveluiden saatavuudella? Entä vihapuheella ja koulukiusaamisella? Miten voimme vähentää yhteiskunnastamme vihaa?

Ohjelma tulee suorana lähetyksenä Radio Ravun taajuudella 92,2 MHz pk-seudulla torstaina 16.4. klo 9-10 ja on myöhemmin kuultavissa podcastina.

Nyt jos koskaan

Lovari ilmoitus 14.4

Vaalikampanjan viimeinen viikko on vauhdissa. Omalta osaltani se tarkoittaa kampanjointia keskiuusimaan ja Vantaan rautatieasemoilla jokaisena arkiaamuna, keskiviikkona kahvittelua Lapinjärvellä Monica’s Monica’s Café klo 10-11 ja torstaina Kertomuksia rohkeudesta -radio-ohjelmaa klo 9-10 ja sen jälkeen Vihreiden kampanjabussikiertueeseen osallistumista.

Hyppään kampanjabussiin torstaina Porvoossa vähän ennen puoltapäivää. Loviisan torille kampanjabussi pysähtyy samana päivänä klo 16-17. Tarjolla kahvia ja useita eduskuntavaaliehdokkaita, mukaan lukien Johanna Karimäki, Teemu Hokkainen, Aku Kopakkala, Aki Korpela ja mahdollisesti myös Jocke Lybeck ja Marketta Mattila. Lämpimästi tervetuloa, ja tuokaa ystävännekin!

Lauantaina osallistun mm. suomalaisten muslimien keskuudessa syntyneeseen tapahtumaan Yhdessä terrorismia vastaan Senaatintorilla klo 11-16, tervetuloa myös sinne.

Orimattilan Sanomien kysymykset

Tässä Orimattilan Sanomissa 2.4. julkaistut kysymykset ja vastaukset osaltani.

1. Sote-uudistus kaatui viime metreillä, miten terveyspalvelut olisi hyvä hoitaa jatkossa ja miten terveyspalvelut turvataan paikallisesti

Kaatuneessa sote-mallissa kunnilta olisi viety päätöksentekovastuu, mutta niille olisi jätetty rahoitusvastuu. On hyvä että tämä malli kaatui. Toisaalta yksi sote-uudistuksen lähtökohdista on erikois- ja perusterveydenhuollon yhdistäminen, ja mielestäni se on kannatettava idea. Mikäli viisi sote-aluetta luodaan, tulisi niille antaa verotusoikeus ja tulisi niihin valita päättäjät suorilla vaaleilla, samaan tapaan kuin Ruotsin maakuntamallissa.

2. Mitkä ovat suurimmat turvallisuusuhat ja miten niihin voidaan varautua

Suurimmat turvallisuusuhat ovat ilmastonmuutos, globaalin talousjärjestelmän epäoikeudenmukaisuus ja Venäjän nationalismin nousu. Kaikkiin näihin voidaan varautua parhaiten kansainvälisellä yhteistyöllä ja toimimalla aktiivisesti ihmisoikeuksien toteutumiseksi koko maapallolla ja ajamalla kaikkein köyhimpien maiden tilannetta parantavia uudistuksia kansainväliseen kauppajärjestelmään. Oli lyhytnäköistä poiketa EU:n Venäjä-boikotista Rosatomin ydinvoimalakaupassa.

3. Miten kuntien elinvoima turvataan

Ensinnäkin lopettamalla valtionosuuksien leikkaukset. Kunnat ovat saaneet vastuulleen uusia tehtäviä, mutta niiden valtiolta saamia tuloja on leikattu rajusti. Tilanne on kestämätön. Toisekseen työperäistä maahanmuuttoa on helpotettava. Kuten Elinkeinoelämän valtuuskunnan raportissa todettiin, työvoiman tarjonta lisää yritysten intoa kasvattaa toimintaansa kun taas nykytilanne, eli työvoiman väheneminen, kuihduttaa. Kolmannekseen lainsäädäntöä on muutettava niin, että se ei estä uusien yhteisötalousinnovaatioiden maahantulon (kuten Uber-taksit), vaan se päin vastoin houkuttelisi maahan uudenlaisen talouden ja teknologian yrityksiä.

4. Mikä on ollut paras/pahin/oudoin vaalikonekysymys, johon olet vastannut. Miten vastasit siihen

Kokonaisuudessaan pidin parhaana Maailmantalouden tekijät -vaalikoneetta, joka johdatteli mielestäni tärkeimpien kysymysten äärelle. Yksi sen kysymyksistä koski rahoitusmarkkinaveroa. Vastasin kannattavani kyseistä sitä, sillä se vähentäisi rahamarkkinoiden epävakautta vähentämällä spekulaatioon perustuvia nopeita kauppoja, ja samalla se toisi varoja kansainvälisen köyhyyden ja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Kotitalouksien osakesäästäjät eivät siitä kärsisi, sillä EU:n komission ehdotus on, että vero olisi 0,1%, eli jokaisesta 1 000 euron kaupasta veroa maksettaisiin yksi euro.

Yläkuva Porvoosta (CC BY-NC-ND 2.0): Riccardo Romano.

Lovarin vaalikysymykset

Ohessa Loviisan Sanomissa 27.3. julkaistu vaalitentti. Myös kuva on kyseisestä artikkelista.

Tärkein vaaliteemasi (lyhyt slogan): Ympäristö, globaali oikeudenmukaisuus ja ihmisarvoinen elämä.

1) Mitä mieltä olet tuulivoimasta?

Suomalaisen energiapolitiikan suurin ongelma on, että meiltä valuu vuosittain 8,5 miljardia euroa ulkomaille energiantuonnin takia. Tulevaisuudessa meidän tulisi pitää nämä rahat itsellämme satsaamalla kotimaiseen uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuden lisäämiseen, energiansäästöön ja älykkäisiin sähköverkkoihin. Tuulivoima on yksi osa tätä ratkaisua, se on kotimainen ja lähes päästötön energiantuotantomuoto.

2) Pitäisikö Fortumin saada lupa uudelle ydinvoimalalle Loviisaan?

En vastusta ydinvoimaa periaatteessa, mutta ottaen huomioon sen edut ja haitat, en koe sen olevan järkevä ratkaisu Suomelle tämänhetkisessä tilanteessa.

3) Miten uudistaisit sote-palvelujen rakenteen?

Yhdistäisin erikois- ja perusterveydenhuollon. Loisin viisi sote-aluetta, jotka rahoittaisivat palvelunsa itse verottamalla alueensa asukkaita. Sote-hallintoa pyörittämään tulisi valita päättäjät suorilla vaaleilla, jotka järjestettäisiin kunta- tai eduskuntavaalien yhteydessä.

4) Miten toisen asteen koulutusta pitäisi uudistaa?

Tärkeintä olisi kuunnella alan asiantuntijoita, eli ennen kaikkea opettajia tässä asiassa. Miten takaamme parhaan koulutuksen ja ylläpidämme oppilaiden korkeata oppimismotivaatiota? Selvää on, ettei ainakaan resursseja ja kouluverkostoa karsimalla, kuten tänään kaatuneessa ehdotuksessa esitettiin.

5) Pitäisikö Itäinen Rantarata tuoda seuraavaan hallitusohjelmaan?

Ehdottomasti, sillä siitä olisi ratkaisevaa hyötyä Porvoon, Loviisan ja Kotkan kulttuuriselle, väestölliselle ja taloudelliselle kasvulle, se tekisi matkustamisesta pääkaupunkiseudulle nopeampaa ja ekologisempaa, se vauhdittaisi Suomen Venäjä-kauppaa ja toisi turisteja. Helsinki-Vantaan lentoasemalta on Pietariin, Euroopan neljänneksi suurimpaan kaupunkiin, matkaa vain vajaat neljäsataa kilometriä, joten jos ratayhteys olisi riittävän nopea, Helsinki-Vantaa voisi nousta varteenotettavaksi lentokenttävaihtoehdoksi pietarilaisille ja Pietariin matkaajille.

6) Mitä mieltä olet Suomen Nato-jäsenyydestä?

En kannata jäsenyyttä, sillä Nato-maiden puolustusmenot ovat keskimäärin korkeampia kuin Suomen. Lisäksi Naton jäsenenä Suomi saattaisi joutua sotiin, joihin enemmistö kansalaisista ei haluaisi osallistua.

7) Miten ilmastonmuutosta parhaiten ehkäistäisiin?

Ensinnäkin rauhoittumalla. Usein puhutaan ympäristöystävällisistä tuotteista, matkustamisesta, taloista ja autoista, mutta unohdetaan, että kaikki kulutus tuottaa kasvihuonekaasupäästöjä. Ongelman ydin on meidän ainainen tyytymättömyytemme, jonka Edward Carpenter tiivistä aikoinaan näin: “Missä ikinä me olemmekaan, haluamme muualle, mitä ikinä meillä onkaan, haluamme sitä lisää.” Toisekseen Suomen tulee olla aktiivisena mukana kansainvälisissä ilmastonmuutosneuvotteluissa ja sitoutua siellä sovittuihin päästövähennyksiin. Kolmannekseen verotuksen painopistettä tulee siirtää työn ja pääoman verottamisesta ympäristölle haitallisen kulutuksen verottamiseen.

8) Kannatatko naiskiintiöitä?

Pörssiyhtiöiden hallitusten tapauksissa kyllä.

9) Tulisiko pakollisesta ruotsin opiskelusta luopua?

Kyllä, sillä pakosta on nykymuodossaan kaikille osapuolille enemmän haittaa kuin hyötyä. Meidän tulisi jatkossakin turvata ruotsinkielisille yhteiskunnan palvelut heidän äidinkielellään, vaalia ja ylläpitää ruotsinkielistäkin kulttuuriamme, hyviä kulttuurisia ja poliittisia suhteita Pohjoismaihin ja panostaa ruotsinkielen kouluopetukseen niin, että mahdollisimman moni oppii sen hyvin. Koulujen kieltenopetuksen tulisi aloittaa jo päiväkodeissa laulujen ja leikkien muodossa.

10) Pitäisikö kotikuntasi palveluita ulkoistaa enemmän yksityisille yrityksille?

Ulkoistaminen tai sen välttäminen ei ole minulle itseistarkoitus, vaan tilanteita tulisi tarkastella tapauskohtaisesti. Muihin kuntiin kohdistuvaa vertailevaa tutkimusta tehden tulisi selvittää, millä tavoilla palvelut säilyvät meillä parhaiten ja laadukkaimpina.

11) Mikä mielestäsi meni pieleen tällä hallituskaudella?

Se, että valtionosuuksia leikkaamalla pakotettiin kunnat tekemään säästöjä niiden tulevaisuuden kannalta kaikkein tärkeimmistä palveluista, eli sivistys- ja sosiaali- ja terveyspalveluista.

12) Millaisen koalition muodostaisit vaalien jälkeen?

Kaikki käy, kunhan arvoliberaaleimmat puolueet, eli vihreät ja rkp, ovat sisällä, ja arvokonservatiivisimmat puolueet, eli kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ulkona.

13) Minkä byrokratiakukkasen karsisit ensimmäisenä?

Kyllä se liittyisi tavalla tai toisella ruokaan ja keittiöihin. Näin maallikon näkökulmasta ollaan varovaisuudessa menty liian pitkälle, jos vanhusten kokkikerhoja ei saa enää järjestää jos osallistujilla ei ole hygieniapassia, tai jos laitoskeittiöistä ei saa myydä ylijäämäruokaa kuntalaisille pientä korvausta vastaan.

14) Millä Suomi saadaan nousuun?

Rohkaisemalla toisiamme, ei kyräilemällä. Aukaisemalla rajat niille, jotka tänne haluavat tulla. Panostamalla kaupunkien innovatiivisuuteen ja maaseutujen omavaraisuuteen. Tekemällä rohkeita, suomalaiseen uusiutuvaan energiaan tähtääviä energiaratkaisuja. Esimerkiksi voi nostaa vaikka Espoon, jossa valmistellaan geotermistä voimalaa. Siellä kaivetaan parhaillaan maahan kuuden kilometrin syvyistä reikää, josta otetaan talteen maan uumenissa olevaa lämpöä, ja saadaan sillä katettua jopa kymmenen prosenttia Espoon kaukolämmön tarpeesta.

Timo Virtalan syntymäpäivät

Keskiviikkona 1.4. olen kiertänyt auringon 40 kertaa ja päätynyt Lapinjärvelle Hotelli Hanheen, tervetuloa juhlimaan tapausta!

Esiintymässä muun muassa Suomen kiistatta paras funk-yhtye Eternal Erection (aloittaa aikaisintaan klo 20), Markus Virtala ja taikuri Kauko Tamminen. Vapaa pääsy. Kaikki jotka mahtuvat sisään, ovat tervetulleita! Ohjelmaa myös lapsille, ja pientä purtavaa kaikenikäisille. Baari ja ravintola ovat auki. Päivänsankari saapuu paikalle klo 17. Tapahtuman fb-sivut löytyvät täältä.

Synttärikutsu

Lahjoja en tarvitse, mutta sen sijaan eduskuntavaalikampanjaani jokainen euro on tervetullut. Ovella otetaan vastaan lahjoituksia ja myydään vuonna 2013 ilmestynyttä Sarajevo-kirjaani kampanjahintaan 25 euroa. Netin kautta lahjoittamien käy pankkitunnuksilla tai luottokortilla kätevästi täältä.

Pottakuva

Vieraana Kalevi Suomela

Suomen Rauhanliiton kunniapuheenjohtaja, Suomen Sadankomitean perustajajäsen Kalevi Suomela on tulevan torstain Kertomuksia rohkeudesta -podcastin vieraana. Mitä ajatuksia Ukrainan sota hänessä herättää, mitä neuvoja hän antaisi asiaan liittyen Suomen ja EU:n poliittiselle johdolle?

RV-AE378_VIOLEN_G_20110923205707

Mitä mieltä hän on Steven Pinkerin tutkimuksesta, jonka mukaan sodat ja väkivalta ovat vähentyneet hurjassa tahdissa, tarkasteli asiaa sitten vuosikymmenten, vuosisatojen, tai vuosituhanten perspektiivillä? Pitääkö tämä paikkansa, ja ketä saamme tästä kiittää? Miten rauhanliike, kansainvälinen oikeus ja kansainväliset järjestöt ovat kehittyneet sitten Sarajevon laukausten 1914? Antaako historia ja nykytilanne aihetta optimismiin vai pessimismiin? Entä kuka on Suomelan sankari?

Lähetys tulee suorana lähetyksenä Radio Ravun taajuudella pääkaupunkiseudlla 92,2 MHz torstaina klo 9-10 ja on kuunneltavissa pian tämän jälkeen täältä.

Yläkuvassa rauhantutkimuksen uranuurtaja, sosiologi Johan Galtung, kansanedustaja Johanna Sumuvuori ja Sadankomitean perustajajäsen Kalevi Suomela Sadankomitean perustamisen 50-vuotisjuhlassa Helsingin yliopistolla elokuussa 2013.Sotien määrästä kertovaa graaffista esitystä klikkaamalla pääsee Pinkerin tutkimusta käsittelevään blogikirjoitukseen.

Kertomuksia eduskunnasta

Kertomuksia rohkeudesta -podcastilla on nyt omat Facebook-sivunsa, tervetuloa tutustumaan & tykkäämään, ja kutsuttehan mukaan myös ystäviänne!

Huomiseen lähetykseen vieraaksi saapuu kansanedustaja ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Kun puhutaan rohkeista teoista ja rohkeista yksilöistä, kuka on Alanko-Kahiluodon esikuva, kenet hän nostaisi valokeilaan ja miksi? Mihin pyrkii eduskunnan Attac-verkosto, jonka puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana Alanko-Kahiluoto on toiminut? Miten rahoitusmarkkinavero etenee EU:ssa?

Mm. näistä kysymyksistä keskustellaan huomenna, haastattelijana Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri ja Uudenmaan vihreiden eduskuntavaaliehdokas Timo Virtala. Ohjelma on kuultavissa to klo 9-10 suorana lähetyksenä pk-seudulla Radio Rapu -kanavan uudella taajuudella 92,2 MHz, ja myöhemmin netistä.

Vastauksiani Maaseudun Tulevaisuuden vaalikoneeseen

Tässä vastauksiani ja kommenttejani Maaseudun Tulevaisuuden esittämiin vaalikonekysymyksiin ja -väittämiin.

Ruuan arvonlisäveroa on varaa nostaa

Ruuan kokonaisveroasteen pitäisin nykyisellään. Kaikkiaan verotuksen painopistettä tulisi siirtää työn ja vaihdannan (alv) verottamisesta haittaverotuksen suuntaan. Näin valtio voisi verotuksen avulla ohjata kulutusta ympäristöystävällisemmäksi. Ruuan alv:n kohdalla tämä tarkoittaisi joidenkin tuotteiden, kuten kasvisten alv:n laskemista, ja toisten tuotteiden, kuten esimerkiksi lihan, alv:n nostamista. Huomioon tulisi ottaa myös erot eri lihatuotteiden välillä. YK:n julkaiseman tutkimuksen mukaan naudanlihakilon tuottaminen vaatii 28 kertaa suuremman peltoviljelypinta-alan kuin sianlihan- tai kananlihan tuotanto, ja tuottaa viisi kertaa enemmän kasvihuonekaasuja. Kasvituotantoon verrattuna ero on huima: yhden kalorikilon tuottaminen nautakarjaa kasvattamalla vaatii 160 kertaa enemmän maata ja tuottaa 11 kertaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin vastaavan kalorimäärän tuottaminen perunaa, vehnää tai riisiä viljelemällä. (Lähde: Guardian 21.7.2014).

Maatalouden tukia pitää leikata

Jokseenkin eri mieltä. Maataloustuet ovat perusteltuja ruuantuotannon säilyttämiseksi Suomessa. Korkea omavaraisuusaste on turvallisuuspoliittinen kysymys, ja ruuan tuottaminen lähellä kuluttajaa on yleensä ekologisempaa kuin sen tuominen kaukaa. Ongelmattomia maataloustuet eivät kuitenkaan ole. Tuottajan kannalta olisi motivoivampaa saada tulot myynnistä eikä tuista, ja köyhien maiden kannalta tilanne ei ole reilu, kun heidän täytyy kilpailla tuetun tuotannon kanssa, samaan aikaan kuin EU vaatii heitä lopettamaan omien tuotteidensa tukemisen.

Suomen ja EU:n tulee tinkiä antibioottien ja hormonien käytön rajoituksista ruuan tuotannossa, jotaa EU:n ja USA:n kauppasopimus saadaan aikaan.

Täysin eri mieltä. Näen asian täsmälleen päin vastoin. TTIP-vapaakauppasopimusta ei tule hyväksyä, mikäli se tarkoittaa EU:n ympäristönsuojelu- ja työntekijäoikeusnormiston karsimista.

Suomen tulee hyväksyä muuntogeenisten kasvien viljely.

En vastusta muuntogeenisten kasvien viljelyn tutkimista, mutta viljelyoikeuksia sille ei pidä tässä vaiheessa antaa. Solubiologi Liisa Kuusipalon mukaan “Tähän mennessä [2009] geenitekniikalla on kaupallisesti saatu aikaan vain kaksi sovellutusta: toinen tuottaa hyönteismyrkkyä kaikkiin kasvinosiin koko ajan, ja toinen auttaa kasvia sietämään RoundUp-rikkaruohomyrkkyä. Ja kaupallisesti käytössä on neljä lajia: maissi, soija, rapsi ja puuvilla. Mitään superkasveja ne eivät ole. Esim. gm-soija jota Suomeen sikojen rehuksi rahdataan, on alttiimpi sienitaudeille. Kuluttaja saa siis geenikasveja syödessään lautaselleen enemmän myrkkyjäämiä. Tätäkö tässä kaivattiin? Kasvigeenitekniikkaa ei kehitetty kuluttajan etua ajatellen. Se ei perustu arvoneutraaliin maailmaan, vaan ahneuteen ja piittaamattomuuteen ekologiasta ja tekniikan kehittäjien varoituksista.”

Kivihiilen tuonti tulee kokonaan korvata kotimaisella energialla vuoteen 2025 mennessä.

Täysin samaa mieltä. Tähän on syytä pyrkiä. Ilmastonmuutoksen torjumista ei auta kinastelu siitä mitä mieltä se tai tämä poliitikko tai puolue on asiasta. On korkea aika ottaa tosissaan ja panna käytäntöön ilmastonmuutostutkijoiden toimenpidesuositukset.

Turpeen energiankäytöstä tulee luopua.

Täysin samaa mieltä. Toisin kuin Suomen kauppa- ja teollisuusministeriö kiistellyssä selvityksessään vuonna 2000, EU ja Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC luokittelevat turpeen yksiselitteisesti fossiiliseksi polttoaineeksi. “Asiantuntijakokouksen mukaan turvemaiden suojelu ja muokattujen soiden palauttaminen voi olla sata kertaa taloudellisesti tehokkaampaa kuin muut hiilipäästöjen vähennystoimenpiteet. UNEP ja Kansainvälinen soidensuojelujärjestö IMCG ovatkin vedonneet maailman kansoihin, hallituksiin ja yksilöihin turvesoiden suojelun puolesta. UNEPin mukaan turvesoiden palot, kuivatus ja hyväksikäyttö ovat aikapommi, joissa massiivinen määrä maahan sitoutunutta hiiltä vapautuu ilmakehään.” Lähde: Wikipedia.

Kollajan ja Vuotoksen tekoaltaat tulee rakentaa.

Täysin eri mieltä. Olen Vuotos-asiassa samalla kannalla kuin viisi entistä ministeriä (Satu Hassi, Heidi Hautala, Pekka Haavisto, Sirpa Pietikäinen ja Pertti Salolainen) tammikuussa 2015 jättämässään lausunnossa, jossa he tuomitsevat tekoallashankkeen laittomana. Korkein hallinto-oikeus kumosi vuonna 2002 vesilain nojalla Vuotoksen tekoaltaan rakentamisluvan, koska allas aiheuttaisi huomattavia ja laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia ympäristöön. Vuonna 2004 valtioneuvosto liitti kyseiset suot Natura 2000-verkostoon. Kyse ei ole vesivoiman vastustamisesta periaatteessa, vaan siitä, että kyseisten tekoaltaiden rakentamisen haitat ovat suurempia kuin niistä saatava hyöty.

Puukaupan edistämiseksi metsään tulee kohdistaa jokin vuosittainen lisävero tai -maksu nykyisen myyntiveron lisäksi.

Täysin eri mieltä. Vuosi 2013 oli hakkuiden määrän suhteen ennätyksellinen. Mikäli tämän jälkeen ei ole tapahtunut hakkuiden romahdusta, en näe syytä edistää puukauppaa nykyisestä.

Puurakentamista tulee lisätä kaavoitusmääräyksin.

Täysin samaa mieltä. Puurakentaminen on hiilijalanjärjellä mitattuna yksi ekologisimmista rakentamisen muodoista, joten valtion tulisi tukea sitä aktiivisesti. “Ympäristöministeriölle tehdyssä selvityksessä osoitettiin, että uusiutuvilla lämmitetyn, oman tontin puista rakennetun puutalon hiilijalanjälki on jopa negatiivinen 50 vuodessa. Eli rakennus varastoi puuelementteihin enemmän hiilidioksidia kuin sen rakentaminen ja käyttö aiheuttavat päästöjä.” (Suomen Kuvalehti 28.2.2015)

Yksityisautoilun verotuksen tulee olla maaseudulla kevyempi kuin kaupungeissa.

Täysin eri mieltä. Maaseutua tulee kehittää nykyistä ekologisempaan ja omavaraisempaan suuntaan. Tavoitteena tulisi olla aktiiviset, osallistavat kyläyhteisöt, joissa jokaisella olisi oma paikkansa ja riittävästi töitä, ja jossa elettäisiin kaupunkielämää yksinkertaisemmin, tyytyväisinä ja ilman kaipuuta kaupunkien turhukkeiden pariin. Maaseudun yksityisautoilun verotusta keventämällä vain tuettaisiin nykyistä, sekä maaseudulle että sen ihmisille vahingollista kehitystä, jossa maaseudulla eletään kuin kaupungeissa.

Lukioiden kokoa pitää suurentaa lopettamalla pienet maaseutulukiot.

Täysin eri mieltä. Lukioikäisissä kyse on kuitenkin vain 16-18 vuotiaista, jotka maaseutulukijoiden lakkauttamisen myötä joutuisivat käytännössä muuttamaan pois kotoaan. Monen muun ongelman lisäksi se myös vähentäisi lukioiden houkuttelevuutta ja sitä kautta madaltaisi maaseudun koulutustasoa.

Susien määrää tulee vähentää.

Täysin eri mieltä. Susikanta tervehtyi voimakkaasti viime vuonna, mikä oli hyvä uutinen. Tästä huolimatta ainakin WWF:n mukaan suden luokitus Suomessa on kuitenkin yhä uhanalainen, ja siksi niiden määrää ei tule vähentää.

Jos päätöksenteossa tulee tilanne, jossa on pakko valita joko talouskasvun tai ympäristönsuojelun näkökulma, useimmin painaa enemmän a) talouskasvu vai b) ympäristönsojelu.

Valitsin b:n. Harmillisesti tämä oli ainoa kysymys jota ei saanut perustella. Jos olisi saanut, olisin kirjoittanus syyksi että ilman hyvinvoivaa ympäristöä meillä ei voi olla kestävää talouskasvuakaan.

Läänit tulee palauttaa väliportaan hallinnon järjestämiseksi.

Siinäpä hyvä ehdotus mietittäväksi työttömäksi jääneelle Sote-työryhmälle.

Mihin sijoitat itsesi politiikan vasemmisto-oikeisto -jaottelulla?

Vähän vasemmalle. Minusta vasemmisto-oikeisto -jaottelu kuvaa nykypolitiikkaa huonosti. Alunperin kyseinen jaottelu tarkoitti jakoa niihin, jotka haluavat asioihin muutoksia (vasemmisto) ja niihin, jotka haluavat säilyttää asiat ennallaan (oikeisto). Näin ajateltuna edustan muutosta haluavia, sillä haluan Suomen ja maailman kehittyvän, edistyvän ja viisastuvan.

Loviisan valituskuoro

Yleensä en kauheasti valita enkä harmittele, mutta tätä katsellessa ja kuunnellessa harmittelen, etten lähtenyt tähän kuoroon mukaan silloin kun pyydettiin. Mutta nyt valittelut sikseen, Loviisan valituskuoron seuraava esiintyminen on Loviisan Laulujuhlilla ravintola Loviisan Kappelissa sunnuntaina 9.8.2015, tervetuloa!

Vastaukseni Nuorten vaalikoneen kysymyksiin

Tässä joitakin valittuja vastauksiani Allianssi ry:n eli valtakunnallisen nuorten palvelu- ja vaikuttamisjärjestön kysymyksiin.

Äänestysikäraja on alennettava 16 ikävuoteen kaikissa valtiollisissa vaaleissa.

Samaa mieltä. Kannatan äänestysikärajan laskemista 16-vuoteen kuntavaaleissa. Nykykäytännössä monet nuoret pääsevät äänestämään kuntavaaleissa vasta 19- tai 20-vuotiaina, mikä on liian myöhään. Äänestysiän laskeminen kuntavaaleissa voisi olla ensi askel, eräänlainen kokeilu, äänestysikärajan laskemiselle myös muissa vaaleissa.

Miten kehittäisit koulujärjestelmää?

Tärkeintä olisi koulutuksesta säästämisen lopettaminen. Toisekseen koulussa viihtymiseen on panostettava. Koulun yksi tärkeimmistä tehtävistä tulisi olla oppilaiden uteliaisuuden ja oppimisen ilon herättäminen. Pulpetit pois ja tilalle säkkituoleja, kokouspöytiä, räsymattoja, viherkasveja ja toimistotuoleja, kuten Herää koulu! -pamfletin kirjoitta ehdottaa. Kieltenopiskelu tulisi aloittaa jo päiväkodeissa leikkien ja laulujen muodoissa. Uskonto ja elämänkatsomus tulisi yhdistää kaikille yhteiseksi ja pakolliseksi uskontotiedoksi (tai elämänkatsomukseksi, miten vain), jossa käytäisiin läpi eri uskontoja ja elämänkatsomuksia ja vierailtaisiin eri uskontojen ja järjestöjen tapahtumissa. Liikuntatunnit yhteiseksi pojille ja tytöille, ja liikunnan numeroarvosanat pois. Filosofia mukaan pakollisten aineiden joukkoon. Lisää vuorovaikutustaitojen opiskelua kouluihin.

Yhteishakuvelvotteesta (ns. pakkohaku) on luovuttava.

Ihan vähän samaa mieltä. Ymmärrän tämän ‘järeän keinon’ käytön tässä yhteydessä, sillä alle 25-vuotiaiden joutuminen pidemmäksi ajaksi työttömäksi on useimmiten erittäin vahingollista niin nuorelle itselleen kuin koko yhteiskunnalle. Kepin sijasta suosisin kuitenkin mieluummin porkkanaa. Miten saada syrjäytymisvaarassa olevat nuoret innostumaan edessä olevista mahdollisuuksista, elämästä, yhteiskunnasta? Eri keinoja on hyvä kokeilla paikallisesti ja lähteä sitten laajentamaan menestystarinoita.

Opiskelijoiden toimeentulo on jäänyt jo vuosia jälkeen yleisestä hintojen kehityksestä. Miten parantaisit opiskelijoiden toimeentuloa?

Nykyisen monimutkaisen sosiaaliturvajärjestelmän tilalle tulisi ottaa käyttöön vihreä perustulomalli, jonka tavoitteena on poistaa kannustusloukut, vähentää byrokratiaa ja mahdollistaa joustavammat työmarkkinat.

Tutkintoon johtava korkeakoulutus täytyy säilyttää maksuttomana kaikille.

Täysin samaa mieltä. Yliopistotutkimus elää kansainvälisyydestä, ja suomalaisten yliopistojen kansainvälistymisastetta tulisi edelleen nostaa. Mikäli Euroopan ulkopuolisille opiskelijoille asetettaisiin lukukausimaksut, efekti olisi päinvastainen. Mikäli edessä olisi pakottava säästötarve, voisin harkita maltillisen lukukausimaksun käyttöönottoa niille opiskelijoille, jotka ovat suorittamassa yhä samaa tutkintoa vielä vuosia normaalin valmistumisajan jälkeen.

Miten nuorten mielenterveyttä voi parhaiten vahvistaa? (Valitse kolme tärkeintä)

Kaikki esitetyt vaihtoehdot ovat tärkeitä ja panostamisen arvoisia, mutta kaikissa reagoidaan jo olemassa oleviin ongelmiin. Rahaa ja energiaa pitäisi pistää ennen kaikkea proaktiiviseen toimintaan, eli mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevään työhön. Kouluviihtyvyyteen on panostettava, kulttuuriamme on kehitettävä rohkaisevammaksi ja suvaitsevammaksi, naapureita, ystäviä, kollegoja, koulukavereita on tuettava, jokaiselle on löydettävä paikka, jossa hän tuntee olonsa hyödylliseksi. Viihteen, uutisoinnin, mainosten ja urheilun vastakkainasettelun kulttuuria on tietoisesti karsittava.

Suomen on kasvatettava vuosittaista kiintiöpakolaisten määrää nykyisestä 750 henkilöstä.

Täysin samaa mieltä. Ensisijainen syy auttaa pakolaisia on solidaarisuus hätää kärsiviä ihmisiä kohtaan. Toinen on solidaarisuus muita auttajavaltioita kohtaan: YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan maailmassa on lähes 44 miljoonaa pakolaista, joista 86 prosenttia asuu köyhissä maissa. Eniten pakolaisia on Pakistanissa, Iranissa ja Syyriassa. Apua tulee antaa ennen kaikkea paikan päällä, ja näin tehdäänkin, tosin ei riittävässä määrin sitäkään. Mutta myös pakolaisia tulee auttaa ja ottaa vastaan. Vertailun vuoksi todettakoon, että Ruotsin pakolaiskiintiö on vuosittain noin 1 900 henkilöä.

Nykyistä aktiivisempi ulkomaalaisen työvoiman rekrytoiminen on tarpeen, kun väestö vanhenee ja yhä pienempi osuus suomalaisista on työikäisiä.

Täysin samaa mieltä. Evan raportin mukaan “Suomeen tarvittaisiin 34 000 maahanmuuttajaa joka vuosi, jotta työvoima ei supistuisi. Tämä on kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna.” Avoimemman maahanmuuttopolitiikan toimeenpanemisen sijaan saamme lukea lehdestä täysin järjettömistä käännytyspäätöksistä, kuten esimerkiksi kiinalaisesta isoisästä, joka olisi halunnut tulla Suomeen hoitamaan lapsenlastaan, mutta joka häädettiin maasta ja jolle annettiin kahden vuoden maahantulokielto.

Täällä maaseudulla kouluja suljetaan kun ei ole riittävästi oppilaita, yrittäminen ei kannata kun ei ole riittävästi asiakkaita ja kunnat ovat talousvaikeuksissa kun ei ole riittävästi veronmaksajia. Kaikki ongelmat tuntuvat pyörivän saman asian ympärillä: ihmisiä ei ole riittävästi. Tässä tilanteessa tuntuu absurdilta pitää rajat suljettuina.

Vihapuheeseen on puututtava sisällyttämällä vihapuheen vastaisuus peruskoulun opetussuunnitelman tärkeäksi lähtökohdaksi.

Jokseenkin samaa mieltä. Vihapuhe on vakava ongelma ja sen ennaltaehkäisyä on harjoitettava jo peruskoulussa, mutta en lähtisi puhumaan ‘vihapuheen vastaisuuden nostamisesta lähtökohdaksi,’ sillä tuolla asenteella vihapuheeseen puututaan helposti sillä samalla tunteella, jota nyt yritetään vastustaa: viha. Sen sijaan olisi syytä lähteä kysymään, mistä viha(puhe) kumpuaa? Mikä tarve on tyydyttämällä niillä ihmisillä jotka vihaavat? Tarve tuntea olonsa turvalliseksi? Tarve tulla kuulluksi, ymmärretyksi, hyväksytyksi? Miten peruskoulu voisi vastata tähän hätähuutoon ja siten vähentää vihaa?

Myös minä olen valmis tinkimään tuntuvasti nykyisistä elintottumuksistani ja omista elämäntavoistani maailmanlaajuisen oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen toteutumiseksi.

Täysin samaa mieltä. Maailmanlaajuisen oikeudenmukaisuuden saavuttaminen on realistinen tavoite. Ihmiskunta on historiansa aikana onnistunut saamaan lopetettua gladiaattoritaistelut, noitavainot, julkiset teloitukset, valtioiden harjoittaman laillisen orjakaupan ja kolonialismin. Ammattiyhdistysliikkeen, naisasialiikkeen, tummaihoisten ihmisoikeusliikkeen ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavan liikkeen historia on ollut hurjaa voittokulkua kohti suvaitsevaisempaa ja avoimempaa yhteiskuntaa. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on ihmiskunnan suurin haaste, mutta uskon onnistuvamme myös siinä. Onnistuaksemme meidän on tehtävä parhaamme sekä yksilöinä että yhteiskuntana. Ei enempää eikä vähempää kuin parhaamme.

Yläkuva: Nasa.

Haastateltavana NVC-kouluttaja

Huomisaamun Kertomuksia rohkeudesta -radio-ohjelmaan vieraakseni saapuu rakentavan vuorovaikutuksen kouluttaja Hanna Savanna. Mitä on rakentava vuorovaikutus (Nonviolent Communication, NVC)? Onko kyseessä kommunikointitapa vai jotain enemmän? Missä sitä voi käyttää, miten sitä käytetään ja mitä hyötyä siitä on?

Hanna Savanna on NVC-prosessin kehittäjä Marshall Rosenbergin oppilas. Savanna on antanut NVC-koulutusta ja sovitteluapua eri puolilla Suomea vuodesta 1999 lähtien. “Nonviolent Communication on minulle paljon enemmän kuin vuorovaikutustaito tai työkalu. Siitä on tullut elämäntapani. Se tukee minua itseni ja muiden ymmärtämisessä, lasteni kasvattamisessa sekä koko maailman jäsentämisessä.”

Eläinpoliittinen vaalikone

Tässä tärkeimmät vastaukseni eläinpoliittiseen vaalikoneeseen.

Taustaa: Emakoita saa pitää kääntymisen estävissä häkeissä noin 9 viikkoa jokaisen porsimisen yhteydessä. Emakko porsii useamman kerran vuodessa ja siten viettää yhteensä lähes puolet vuodesta tilassa, jossa se ei lainkaan pysty liikkumaan. Nautoja saa pitää parteen paikalleen kytkettynä jatkuvasti. Parressa pidettävät lypsylehmät tulee pääsääntöisesti päästää laitumelle kahdeksi kuukaudeksi vuodessa.

Väite: Eläinten paikalleen kytkeminen tulee kieltää.

Täysin samaa mieltä. Nykyisenkin eläinsuojelulain mukaan eläimillä tulisi olla mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Kääntymisen estävä häkki ei ole sellainen. Mitä luonnonmukaisemmissa olosuhteissa eläimet elävät, sitä terveempiä ne ovat, ja tästä hyötyvät kaikki osapuolet.

Taustaa: Lähes kaikki Suomessa syntyneet karjuporsaat kastroidaan eli niiden kivekset poistetaan leikkaamalla tai pihdein muutaman päivän ikäisinä. Toimenpide aiheuttaa porsaalle merkittävää kipua, sillä se tehdään käytännössä aina ilman puudutusta tai muuta tehokasta kivun poistoa. Myös vasikoiden nupoutus eli sarven aiheiden polttaminen ilman puudutusta tai muuta tehokasta kivunlievitystä on yleistä. Toimenpide aiheuttaa vasikalle kolmannen asteen palovamman ja on erittäin kivulias.

Väite: Porsaiden kirurginen kastrointi ja vasikoiden nupoutus ilman toimenpiteen aikaista kivunpoistoa ja riittävää jälkikivunhoitoa tulee kieltää.

Täysin samaa mieltä. Suomen tulisi tässä asiassa ottaa mallia Ruotsista, jossa ainakin nupoutus ilman puudutusta on kielletty.

Taustaa: Turkistarhaus on kielletty yhä useammassa Euroopan maassa. Nykyisten lakien mukainen turkiseläinten kasvattaminen aiheuttaa kaikille tarhattaville lajeille merkittäviä hyvinvointiongelmia, sillä turkiseläimillä on yhä luonnonvaraisten lajitoveriensa käyttäytymistarpeet.

Väite: Turkistarhaus tulee kieltää siirtymäajalla myös Suomessa.

Täysin samaa mieltä. Villieläimet eivät kuulu häkkeihin. Turkiseläinten reviirit ovat luonnossa kilometrien mittaisia, mutta tarhassa niillä on tilaa vain neliömetri, mikä ei anna mahdollisuutta eläinsuojelulainsäädännössä viitattuun lajityypilliseen käyttäytymiseen. Negatiivisten talous- ja työttömyysseuraumusten välttämiseksi turkistarhauksen lopettaminen tulisi tapahtua siirtymäajan kuluessa niin, että elinkeinosta luopuminen tapahtuu tarhaajien eläköitymisen tahdissa.

Taustaa: Varsinaisten koe-eläinten käyttömäärät ovat viime vuosina nousseet. Samoin eläinten muu tieteellinen käyttö, kuten geenimuunneltujen hiirien kasvatus, on lisääntynyt.

Väite: Suomen tulee laatia konkreettinen toimintasuunnitelma eläinkokeiden vähentämiseksi ja tuskallisimpien eläinkokeiden lopettamiseksi vähitellen kokonaan.

Täysin samaa mieltä. Kosmetiikan alan eläinkokeet on kielletty EU:ssa ja hyvä niin. Konkreettinen suunnitelma muiden eläinkokeiden vähentämiseksi ja tuskallisimpien eläinkokeiden lopettamiseksi on kannatettava idea. (Tosin kategoria ‘tuskallisimmat eläinkokeet’ on ongelmallinen käsite, sillä niin kauan kuin on eläinkokeita, on myös tuskallisimpia eläinkokeita.) Vaihtoehtoisiin tutkimusmetodeihin on panostettava. Kokonaan eläinkokeita en olisi kuitenkaan lopettamassa.

Taustaa: Kasvispainotteinen ruokavalio ja eläinkunnan tuotteiden kalliimpi hinta vähentäisivät tarvetta eläinten tehotuotannolle ja mahdollistaisivat tuotantoeläinten paremman kohtelun. Tuotteesta saatava parempi hinta voitaisiin kohdentaa eläinten hyvinvointiin ja samalla pienempi määrä eläimiä altistuisi tuotannon aiheuttamille hyvinvoinnin haitoille. Lisäksi kasvispainotteinen ruokavalio hidastaa ilmastonmuutosta ja edistää ihmisten terveyttä. Ohjauksellisia keinoja voivat olla esimerkiksi eläinkunnantuotteiden hinnan korottaminen verotusta lisäämällä, kasviperäisten tuotteiden hinnan keventäminen ja eläinperäisten tuotteiden menekinedistämistukien vähentäminen.

Väite: Kasvisperäisen ruoan osuutta suomalaisten ruokavaliossa tulee lisätä erilaisin ohjauksellisin keinoin.

Täysin samaa mieltä. Valistusta ja tutkimusta lihansyönnin vähentämisen terveydellisistä eduista ja sen vaikutuksista ilmastonmuutoksen torjumisessa on lisättävä. Erään tutkimuksen mukaan esimerkiksi naudanlihan syömisen vähentäminen on jopa autoilun vähentämistä tehokkaampi kasvihuonepäästöjen pienentämiskeino. Ohjauskeinoja mietittäessä tulee ottaa huomioon erot eri lihatuotteiden välillä. Saman lähteen mukaan nautakarjan tuottaminen vaatii 28 kertaa suuremman peltoviljelypinta-alan kuin sianlihan- tai kananlihan tuotanto ja tuottaa viisi kertaa enemmän kasvihuonekaasuja. Kasvituotantoon verrattuna ero on huima: yhden kalorikilon tuottaminen nautakarjaa kasvattamalla vaatii 160 kertaa enemmän maata, ja tuottaa 11 kertaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin vastaavan kalorimäärän tuottaminen perunaa, vehnää tai riisiä viljelemällä. (Lähde: Guardian 21.7.2014).

Yläkuva (some rights reserved): Boudewijn Berends.

Vastaukseni Maikkarin vaalikoneeseen

Tässä joitakin vastauksiani MTV3:n vaalikonekysymyksiin. Jätin pois ne, joihin olen jo vastannut aiemmissa postauksissani.

Hyväksyn ydinvoimaluvan myöntämisen venäläisen Rosatomin toimittamalle voimalalle.

Täysin eri mieltä. Oli ala-arvoista että Suomi lipsui EU:n Venäjä-boikotista näin massiivisessa kaupassa. Ydinvoimalalupia ei olisi pitänyt eikä pidä enää myöntää muutenkaan, vaan energiapolitiikka tulisi hoitaa panostamalla uusiutuvaan kotimaiseen energiaan, energiatehokkuuden lisäämiseen, energiansäästöön, hajautettuihin energiatuotantoratkaisuihin ja älykkääseen verkkoon. Viisaita neuvoja energiapolitiikasta löytyy esim. energiapolitiikka.fi -sivustolta.

Työehdot ja palkat pitäisi sopia paikallisesti ilman keskusjärjestöjä.

Jokseenkin eri mieltä. Järjestelmässä tulisi nykyistä paremmin ottaa huomioon prekariaatti eli pätkätyöläiset, freelancerit, yksityisyrittäjät, kuten myös työttömät. Keskusjärjestöjen neuvottelemat työntekijäoikeudet menevät toisinaan jopa liian pitkälle, esimerkkinä mainittakoon oikeus sairaslomaan loman aikana, mikä näin freelancer/yksityisyrittäjän näkökulmasta kuulostaa jo liioittelulta.

Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia.

Täysin samaa mieltä. Ruotsi on hyötynyt heillä jo vuosikymmeniä toteutetusta liberaalista maahanmuuttopolitiikastaan sekä taloudellisesti että kulttuurisesti. Maahanmuutto näkyy positiivisesti niin tieteessä, taiteessa, urheilussa kuin talouskehityksessäkin. Varsinkin Suomen maaseudulla kaikki ongelmat tuntuvat pyörivän sen ympärillä, että ihmisiä ei ole tarpeeksi: kouluja joudutaan sulkemaan kun oppilasmäärät pienenevät, yrityksillä ei riitä asiakkaita, työpaikkoihin ei ole työnhakijoita, asuntoihin ei ole muuttajia jne. Vapaammassa maahanmuuttopolitiikassa on mahdollisuus elävöittää Suomen maaseutua, tästä on hyviä kokemuksia esimerkiksi kiintiöpakolaisia suhteellisen suuria määriä vastaanottaneilla ruotsinkielisillä rannikkokaupungeilla.

Erityisesti palvelusektorilla tulisi sallia nykyistä matalampi palkkataso työllisyyden turvaamiseksi.

Ihan vähän samaa mieltä. Ongelmana on ennen kaikkea työttömien ja pätkätyöläisten kannustinloukut, toimeentulon epävarmuus ja nöyryyttävä byrokratia. Perustulon käyttöönotto ratkaisisi nämä ongelmat ja madaltaisi työllistämiskynnystä lisäämättä kuitenkaan sosiaalimenoja.

Lapsilisää on maksettava kaikille perheille tuloihin katsomatta.

Jokseenkin samaa mieltä. Kun lapsilisä otettiin sodan jälkeen käyttöön, ajatuksena ei ollut köyhien perheiden auttaminen, vaan lapsista aiheutuvien kustannusten jakaminen tasaisemmin yhteiskunnassa. Vihreiden ehdokas Helsingistä, Kati Juva kiteytti asian hyvin: “Yhteiskunnallinen käytäntö on osoittanut, että kaikille suunnatusta edusta ja sen kehittämisestä ovat kiinnostuneita kaikki, mutta ”köyhäinapu” ei useinkaan kiinnosta varakkaita eikä keskiluokkaa. […] Kansantalouden kannalta hyvätuloisille maksettavat universaalit etuudet on mahdollista kerätä ja tulee kerätä pois progressiivisen verotuksen avulla. Tämä toimii paljon paremmin kuin etuuksien sitominen tuloihin tai huono-osaisuuteen.”

Oppivelvollisuuden nostaminen on hyvä keino ehkäistä nuorten syrjäytymistä.

Täysin eri mieltä. Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ovat haluttomia ja kyllästyneitä koulunkäyntiin, opettajiin, sääntöihin ja rajoituksiin. Pakon sijaan olisi syytä panostaa keinoihin jotka motivoivat, innostavat, saavat uteliaiksi ja aktiivisiksi.

Postin jakeluvelvollisuuden tulee jatkossakin koskea viittä päivää viikossa joka puolella Suomea.

Täysin samaa mieltä. Järki ja älykännykät käteen, niin posteljooneille kuin poliitikoille! Täällä syrjäseuduilla suhaavat edes takaisin lehdenjakajat, mainosten jakajat, kirjeidentuojat, koulutaksit, terveyskeskustaksikuljetukset, työmatkalaiset ja ostosreissulle menijät ristiin rastiin ja toisistaan tietämättöminä. Näitä automatkoja, varsinkin yhteiskunnan maksamia tai tukemia palveluita, on nykyteknologian avulla mahdollista ja täytyy yhdistää jakotalouden (yhteisötalouden) hengessä. Oikealla politiikalla meillä on mahdollista työllistää työttömiä, parantaa palveluita ja vähentää autoilua.

Kerjääminen tulee kieltää.

Jokseenkin eri mieltä. Yhteiskunnan onnistumisen voi mitata tarkastelemalla kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Ratkaisua etsiessämme meidän tulee tarkastella asiaa ennen kaikkea kerjääjien näkökulmasta: miten pystymme parantamaan heidän olosuhteita niin, ettei kerjäämiseen olisi tarvetta. Kerjäläisiin vihamielisesti suhtautuvien lisäksi kerjäämisen kieltoa ajavat myös eräät kerjäläisiä tuntevat ja heistä aidosti välittävät asiantuntijat. (Esim. Paul Polansky). Tästä syystä en poissulkisi kerjäämisen kieltämistä keinovalikoimien joukosta, mutta silloin valtion vastuuta köyhistä on edelleen laajennettava ja kerjäämiselle on oltava tarjolla parempi vaihtoehto.

Moraalin ja perinteisten arvojen heikentyminen Suomessa huolestuttaa minua.

En osaa sanoa. Moraalin heikentyminen huolestuttaa, mutta perinteisten arvojen kohdalla on sekä niitä, joiden heikentyminen huolestuttaa että niitä, joiden toivoisin edelleen heikentyvän. Toivoisin Suomeen lisää viisautta, suvaitsevaisuutta, kohtuullisuutta, henkistä kasvua, aikuismaisuutta, epäitsekkyyttä ja laajakatseisuutta.

Suomen viranomaisille on sallittava laajemmat oikeudet verkko- eli kybertiedusteluun.

Jokseenkin eri mieltä. Terrorismin torjunnassa on syytä käyttää monenlaisia keinoja, mutta eurooppalaisille lienee selvää että Yhdysvaltain valitsemat keinot eli kansalaisoikeuksien rajoittaminen, epäiltyjen kiduttaminen ja lennokkipommittajahyökkäykset köyhiin maihin ovat synnyttäneet enemmän terrorismia kuin ovat ehkäisseet. Maailman oikeudenmukaisuuden lisääminen on parasta terrorisminvastaista työtä.

Valitsen kaupassa luomuvaihtoehdon, vaikka se maksaisi muita tuotteita enemmän.

Täysin samaa mieltä. Kun kerran ruokaa pystytään tuottamaan ilman torjunta-aineita, tuen sellaista tuotantoa oikein mielelläni.

Maatalouden päästöjä pitäisi vähentää nykyistä tehokkaammin, jotta Itämeren ja sisävesistöjen tila paranisi.

Täysin samaa mieltä. Vesistöjen tilan parantamiseksi jokaisen tahon on tehtävä osansa. Itämeren suhteen suurimmat päästölähteet ovat maatalous ja asutus. Siellä missä maatalouden suhteen on tehty toimenpiteitä, ovat valumatkin vähentyneet. Tätä työtä on jatkettava.

Suomen maapinta-alasta on suojeltu noin 10 prosenttia. Jos suojelua lisätään, se tulee toteuttaa vain vapaaehtoisin keinoin.

Täysin eri mieltä. Etelä-Suomen metsäpinta-alasta suojeltujen alueiden osuus on vain neljä prosenttia. Suojelualueita on lisättävä ennen kaikkea valtion, kuntien ja seurakuntien metsissä.

Uskon Maan ulkopuoliseen älylliseen elämään.

En osaa sanoa. Minulla ei ole aavustustakaan.

Vastauksia Avoimen vaalikoneen kysymyksiin

Tulisiko parantumattomasti sairailla olla oikeus eutanasiaan sietämättömän kärsimyksen lopettamiseksi?

Kyllä. Joissakin äärimmäisen harvinaisissa ja sietämätöntä kipua aiheuttavissa tapauksissa kyllä. Tämän lakimuutoksen tilanteesta riippumatta kivunlievitykseen on panostettava esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia lääkekannabiksen käyttöön.

Toisen kotimaisen kielen opiskelun tulisi olla kaikilla oppiasteilla vapaaehtoista.

Kysymyksen taustaa: Muita asiaan liittyviä ehdotuksia: Jatkossakin peruskoulussa opiskeltaisiin äidinkielen lisäksi vähintään kahta muuta kieltä, tai vähintään yhtä, jos opiskelijan äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi ja hän opiskelee äidinkieltään. Kielten opiskelemista voidaan aikaistaa.

Ehkä. Vieraiden kielten opetus tulisi aloittaa nykyistä huomattavasti aikaisemmin, jo päiväkodissa laulujen ja leikkien muodossa. Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että mitä aiemmin kielenopetuksen aloittaa, sen helpompaa uuden kielen omaksuminen on. Vapaaehtoisuutta kielivalinnan suhteen voi lisätä, mutta peruskoulussa tulisi jatkossakin olla pakollisena kaksi vierasta kieltä. Kieltenopiskelu kehittää aivoja, mahdollistaa ihmisryhmien välistä kommunikointia, lisää luottamusta, opettaa sympatiaa ja avartaa maailmaa.

Tulisiko kannabis laillistaa?

Kysymyksen taustaa: Laillistamisen tarkoituksena on vähentää huumeisiin liittyviä haittoja. Tiukka politiikka ei tehoa, mutta se syrjäyttää ja lisää rikollisten saamia hyötyjä. Lisäksi ihmisellä tulisi olla itsemäärämisoikeus silloinkin, kun se on haitaksi omalle terveydelle, jos se ei loukkaa muiden vapauksia. Laillistaminen kokonaan mahdollistaisi mm. myynnin ja siihen liittyvän sääntelyn, millä voitaisiin vähentää rikollisuutta. Käytön laillistaminen taas tarkoittaisi sitä, että käytöstä ei rangaistaisi, tai huumausaine enintään takavarikoitaisiin. Muutenkin humaanimpi päihdepolitiikka vähentäisi piilorangaistuksia kuten poliisin rekistereihin päätymistä ja helpottaisi yksittäisten ihmisten toimimista yhteiskunnassa. Useissa maissa dekriminalisoinnista on saatu positiivisia tuloksia. – http://nyt.fi/a1305795603089 – http://dekriminalisointi.fi/

Ei, mutta rangaistuksia voidaan pienentää. Kannatan kannabiksen kasvatuksen, hallussapidon ja käytön säilyttämistä laittomana, mutta rankaisemisesta luopumista eli depenalisointia. Katson tämän olevan tehokkain keino kannabiksen haittojen minimoimiseksi.

Tulisiko perustulo ottaa käyttöön?

Kysymyksen taustaa: Perustulo olisi tekisi sosiaaliturvasta yksinkertaisempaa, vastikkeetonta ja oikeudenmukaisempaa. Kohtuullinen elintaso on taattava joka tapauksessa. Perustulo kannustaisi varsinkin pienituloisia työntekoon ja sopisi paremmin nykyajan tilkuttaiseen työympäristöön. Se poistaisi kannustinloukkuja, vähentäisi nöyryyttämistä ja byrokratian rasittavuutta sekä yksilölle että yhteiskunnalle. P Perustulomalleja on monia, mutta perustulo voidaan toteuttaa ilman ylimääräistä rahoitusta ja veroasteiden merkittäviä muutoksia. Lopullinen veroprosentti olisi esim. 1000 € työtuloista hiukan negatiivinen.

Kyllä. Nykyjärjestelmäkin takaa kohtuullisen elintason kaikille, perustuloon siirtyminen yksinkertaistaisi järjestelmää ja karsisi byrokratiaa.

Tuleeko autovero poistaa?

Kysymyksen taustaa: Perussuomalaiset ovat vaatineet ajoneuvoveron poistamista. Uudempia autokanta olisi turvallisempi ja ympäristöystävällisempi.

Ei, se tuo miljardin verotulot. Ajoneuvojen ja polttoaineiden verotuksesta päätettäessä hiilidioksidipäästöjen vähentäminen tulisi olla etusijalla. Uusi auto voi olla vähäpäästöisempi, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ympäristön kannalta olisi parasta että mahdollisimman moni ostaisi uuden auton joka vuosi. Toisaalta liian vanha autokantakin tarkoittaa suuria päästöjä. Ideaalitilanne on jossain siinä välillä, ja käsitykseni mukaan nykyinen autovero hillitsee sopivasti autojen ostointoa, mutta ei estä autokannan uusiutumista kokonaan.

Avoin vaalikone löytyy osoitteesta avoinvaalikone.fi.

Yläkuva (some rights reserved): Josh Sullivan.

Elokuva elämästä

Katselin eilen Richard Linklaterin käsikirjoittaman ja ohjaaman, 12-vuoden aikana kuvatun elokuvan Boyhood. Hieno elokuva elämästä, sen tarkoituksesta ja tarkoituksettomuudesta, jännittävyydestä ja tylsyydestä, huippukohdista ja karikoista. Päähenkilö Mason (Ellar Coltrane) on elokuvan alkaessa kuusivuotias ja sen päättyessä kahdeksantoista.

Sekä Coltrane että Masonin siskoa näyttelevä Lorelei Linklater suoriutuvat tehtävästä uskomattomalla autentisuudella. Kuten päänäyttelijäkin toteaa alla olevassa keskustelussa, ajan kulumista on vaikea huomata omassa elämässään, mutta tässä elokuvassa aika on pääroolissa. Elämä näyttäytyy kaikessa muuttuvaisuudessaan ja hauraudessaan.

Boyhood-Spread-4_620

Miksi me elämme, mitä me elämältämme haluamme, ja mitä elämältämme saamme? Näitä pohtivat elokuvassa niin poika kuin hänen vanhempansakin.

Boyhood-Spread-14_620

Vastausta näihin kysymyksiin on vaikea kirjoittaa parille riville, mutta jos aiheesta tekee elokuvan, pääsee jo paljon lähemmäksi.

Mustavalkokuvat: Matt Lances.

Vielä elämän tarkoituksesta

Eilen postasin ja puhuin radiossa elämän tarkoituksesta, tässä lisää:

Rakkaus
– Rakkaus on kummallisen lavea käsite, vähintäänkin olisi hyvä erotella toisistaan agape eli pyyteetön rakkaus ja eros eli romanttinen rakkaus.
– Ystäväni Said kritisoi länsimaiden rakkausavioliittoa, koska hänen mielestään suhtaudumme rakkauteen kuin johonkin ulkopuolelta tulevaan mystiseen voimaan, jonka tulemisille ja menemisille emme voi mitään (meillä pudotaan rakkauteen, fall in love). Hän korosti että rakastaminen on verbi, kyse on aktiivisesta toiminnasta, teoista toisen hyvinvoinnin puolesta.


Onnellisuus

– On hyvä pohtia onnellisuuden ja hyvänolontunteen eroa. Onnellisuus on jotain pitempiaikaista, pysyvämpää, hyvin lähellä tyytyväisyyttä.
– Kymmenisen vuotta sitten törmäsin tähän uutiseen, mikä sai pohtimaan onnellisuuden ja vaurauden suhdetta: Nigerialaiset ovat onnellisin kansa.
– Yksilöiden, saati sitten kansakuntien onnellistasoa on vaikea mitata, mutta silti kannattaa yrittää.
– Hyvä kirja onnellisuustutkimuksista on Osmo Soininvaaran vauraus ja aika. Sen esipuhe on luettavissa täältä. “Taloudellisen vaurauden on tarkoitus tuottaa edellytyksiä hyvälle ja onnelliselle elämälle. Se ei siis ole päämäärä sinänsä, vaan keino hyvän elämän saavuttamiseksi. Ei ole järkeä pilata elämäänsä vaurastuakseen yhä vain enemmän.”

Miten onnellisuus saavutetaan?
– Useiden uskontojen ja filosofioiden onnellisuuskäsityksen voisi kiteyttää seuraavaan toteamukseen: tulet onnelliseksi, jos pyrit tekemään muista onnellisia.
Sören Kierkegaardin mielestä ihmisten olemassaololla on kolme tasoa: esteettinen, eettinen ja uskonnollinen. Ensimmäisellä tasolla elävien elämän tarkoituksensa on mielihyvän hakeminen. Masentuminen tässä tilanteessa on hyvä asia, sillä se auttaa ihmistä tekemään tarvittavat muutokset elämässään. Kierkegaardin ajatteluun on helpointa tutustua suomalaisen kirjailija Torsti Lehtinen tuotannon kautta.
– Venäläisellä kirjailija Leo Tolstoilla oli hyvin samantyyppinen käsitys elämän tarkoituksesta kuin Kierkegaardilla. Tolstoi peri suuren omaisuuden ja kreivin arvonimen jo lapsena, ryyppäsi, rällästi ja pelasi uhkapelejä nuorena, matkusteli, opiskeli kieliä ja kasvoi yhdeksi maailmanhistorian arvostetuimmista kirjailijoista. Omaisuudestaan, ystävistään ja maineestaan huolimatta hän sairastui vakavaan masennukseen, kunnes löysi elämän tarkoitukseksi yksinkertaisen, päihteettömän elämän ja toisten ihmisten auttamisen.
Dalai-lama muotoili asian näin: jos ajattelee muiden murheita, omille murheille ei jää tilaa.
Nelson Mandela puolestaan totesi, että kiireinen ei ehdi olemaan katkera.

Onko onnellisuus kiinni olosuhteista vai asenteesta?
Anekdootti polkupyöräilijästä.
Antony De Mellon tarina yksinäisestä naisesta.
Eckhart Tolle kuvaa kirjansa Läsnäolon voima alussa omaa havahtumistaan siihen, että me emme ole meidän ajatuksemme. Rauhoittumalla, olemalla läsnä ja tietoisena ajatuksistamme voimme oivaltaa että ajatuksemme ja tunteemme on meille välineitä, ja niiden takana on ‘todellinen minä’, rauhallisuus ja tyyneys.
– Jos kerran onnellisuus on kiinni asenteista eikä olosuhteista, miksi sitten tekisimme yhtään mitään? Yrjö Kallisen mukaan tämän kysymyksen esittäjä ei ole ymmärtänyt, että mitään ei tarvitse tehdä. Toisekseen, jos tämän asian syvällisesti oivaltaa, tuntee suurta tekemisen iloa.

Meditaatio
– Kaikissa suurissa uskonnoissa on meditaatiotraditioita.
– Voi keskittyä kynttilään, mantraan, rukoukseen, pidempään tekstinkappaleeseen tai hengitykseen.
– Motiivina voi olla valaistuminen, keskittymiskyvyn parantaminen, työtehokkuuden lisääminen, stressin vähentäminen, rauhoittuminen.
– Paljon tieteellistä tutkimusta meditaation hyödyistä terveydelle.